Mainos

Liian suoraa seksivalistusta vai juuri oikeanlaista? Yksityiskohtainen kirja jakoi vahvasti vanhempien mielipiteet

10:20

Lapsille suunnattu seksivalistuskirja on jakanut vanhempien mielipiteet. Monen mielestä kirja on sopimaton.

Asiantuntijoiden mielestä päävastuu seksivalistuksesta on vanhemmilla, eikä sitä tulisi lykätä teini-ikään. Katso keskustelu aiheesta yllä olevalta videolta.

Seksivalistus on tärkeä osa lasten kasvatusta, mutta yhdynnän selittäminen nuorille lapsille on monelle vanhemmalle homma, jota ei mielellään tekisi. Onneksi apuun on kehitelty lukuisia kirjoja, jotka auttavat avoimen keskustelun luomisessa aiheen ympärillä.

Eräs tarkoitukseen suunnattu kirja, Fiona Katauskasin  The Amazing True Story of How Babies Are Made, on kuitenkin herättänyt kritiikkiä liian yksityiskohtaisuutensa vuoksi. Kirjassa yhdyntää muun muassa kuvaillaan "palapelinä", kertoo Independent.

Suoraa puhetta seksistä

Australian Kmart-kaupoissa myynnissä olevaa sarjakuvakirjaa kuvaillaan liian rehelliseksi ja suoraviivaiseksi. Kirjassa puhutaan suoraan ruumiinosista, yhdynnästä ja hedelmöittymisestä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Yksityiskohtaisten selitysten lisäksi piirroksetkaan eivät jätä mitään arvailujen varaan. "Kun tunne muuttuu vahvemmaksi ja vahvemmaksi, mies liikkuu nopeammin ja nopeammin, kunnes..." kirjassa kuvaillaan tilannetta ennen siemensyöksyä.

Hiljattain kirjaa kritisoinut Facebook-päivitys sai tulta alleen, kun eri mieltä olevat vanhemmat päätyivät kinastelemaan siitä, onko kirja sopimaton vai ei.

Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.

– Tämän on sopimatonta olla lasten osastolla, eräs kommentoija totesi.

– Voi luoja, oikeasti? Kaikelle tällaiselle sonnalle on aikansa, antakaa lasten olla lapsia, ei heidän tarvitse tietää yksityiskohtia, toinen huomautti.

"Menen huomenna ostamaan tuollaisen pojalleni"

Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet kirjaa sopimattomana.

–  Vanhemmat ostavat tällaisia kirjoja lapsille opettaakseen heitä. Jos et halua ostaa sitä, älä osta sitä, yksi puolustajista sanoi.

– Siinä ei ole mitään vikaa. Menen huomenna ostamaan tuollaisen pojalleni. Parempi, että hän oppii totuuden tahdikkaasta kirjasta kuin koulun pihalta, kuului eräs kommentti.

– Joidenkin vanhempien kommentit täällä selittävät sen, miksi jotkut 13-vuotiaat tulevat raskaiksi, tylytti eräs mies.

Kotisivuillaan kirjailija itse selittää päätyneensä kirjoittamaan kirjan tilanteessa, jossa ei itse onnistunut löytämään opasta, jonka avulla olisi selittänyt esikoispojalleen, mistä vauvat tulevat. Kirjailijan mukaan runsas annos huumoria auttaa kiusallisesta tilanteesta selviämisessä.

Lähde: Independent

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.