Lewis Hamiltonin sopimusneuvotteluihin asteli joulukuussa uusi osapuoli – lehti: allekirjoituksia saatetaan odottaa vielä pitkään

Vuoden vaihtuminen tarkoitti samalla sitä, että Lewis Hamiltonista tuli nimellisesti työtön, kun hänen Mercedes-sopimuksensa umpeutui, eikä uutta sopimusta ole vielä allekirjoitettu. Italiasta kantautuvien tietojen mukaan sopimusuutisia ei välttämättä ole odotettavissa lähiaikoina.

Corriere dello Sport kirjoitti uudenvuodenaaton painoksessaan, että Hamilton olisi esittänyt viime vuoden alussa Mercedekselle toiveen muhkeasta nelivuotisesta jatkosopimuksesta, mutta emoyhtiö Daimler puuttui peliin ja britille tarjottiin marraskuussa huomattavasti pienempää sopimusta.

Kun yhteisymmärrykseen ei ole vieläkään päästy, kuvio muuttui joulukuussa entistä mutkikkaammaksi. Noin viikko ennen joulua uutisoitiin, että jo aiemmin Mercedeksen yhteistyökumppaneihin lukeutunut kemikaaliyhtiö Ineos on ostanut kolmanneksen tallin osakkeista. Kaksi muuta omistajaa ovat Mercedes ja Toto Wolff, jotka molemmat omistavat Ineosin tavoin 33 prosenttia tallista.

– Tiedotetta sopimuksesta ei tällä tietoa ole vielä tulossa. Uusi määräaika on asetettu helmikuun loppuun, hieman ennen talvitestejä, Corriere dello Sport kirjoittaa italialaisen Formulapassion-sivuston mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat