Lewis Hamiltonin pyöräyttämä F1-kuski väittää: "Olisin voinut voittaa kisan"

Red Bullin thaimaalaiskuljettajan Alexander Albonin Itävallan GP meni piloille kisan loppuvaiheilla, kahden eri tekijän kautta. Albon joutui lopulta keskeyttämään, mutta ennen tätä hän koki kovia Lewis Hamiltonin käsittelyssä.

Albon oli hyvissä asemissa, sillä hän oli ainut kärkikuljettajista, joka turvautui pehmeän seoksen renkaisiin turva-autoikkunan aikana.

Albon lähtikin haastamaan Mercedeksen Lewis Hamiltonia uusintalähdön jälkeen. Albon teki liikkeensä mutkassa kolme, jossa hän haki ohitusta ulkkokautta.

Albon ehti jo Hamiltonin edelle, kunnes Mercedes-kuljettajan eturengas pyöräytti Red Bull -ässän.

Osuman myötä Albon tipahti koko joukon hännille.

– Tuntuu siltä, että olisin voinut voittaa koko kisan, Albon sanoi GP:n jälkeen Sky F1:lle.

–  Varikolla mietin, että ”missä he ovat?” En oikein tiennyt, että mitä tapahtuu. Tilanteeni näytti kuitenkin oikein hyvältä, kun näin, että he jatkoivat kovilla renkailla, Albon sanoi Mercedes-kuskeista Hamiltonista ja Valtteri Bottaksesta.

Albon ei lähtenyt aivan suorilta käsin syyttelemään Hamiltonia tapahtuneesta.

– Aina on riskialtista, kun ohittaa ulkopuolelta. Yritin jättää niin paljon tilaa kuin mahdollista. Ajattelin, että se on sitten hänestä kiinni, että haluaako hän kolaroida vaiko ei.

Hamilton sai pyöräytyksestä viiden sekunnin aikarangaistuksen. Tämän myötä hän putosi toiselta sijalta neljänneksi.

Albon joutui keskeyttämään kisan muutamaa kierrosta ennen loppua teknisen vian takia.

Kilpailun voittoon ajoi Mercedes-kuski Bottas.

Lue myös:

    Uusimmat