Lewis Hamiltonin käsittämätön putki katkesi Saksassa – F1:n sadekisoissa ollut vain yksi valtias

Max Verstappenin voitto Saksan F1-osakilpailussa katkaisi samalla lähes viiden vuoden ajanjakson, jonka aikana vain Lewis Hamilton pystyi voittamaan sateen kastelemia GP-lähtöjä.

Verstappen ajoi Red Bullilla ykköseksi Hockenheimissa, jossa kisa eteni yli puolenvälin sadekelin renkailla. Paalupaikalta startannut Mercedes-kuski Lewis Hamilton pyörähti radalla kahdesti ja putosi pois kärkitaistelusta.

Hollantilainen Verstappen pääsi kontrolloimaan kisaa kärkipaikalta eikä ollut enää viimeisten varikkokäyntien jälkeen yllätettävissä. Mercedeksen Valtteri Bottas teki nousua kohti kakkossijaa, mutta ajoi seinään radan viimeisessä mutkassa.

Jo ennen kisaa F1-fanien keskustelupalstoilla kiersi listaus, jonka mukaan Lewis Hamilton oli voittanut kaikkia sadekisat vuoden 2014 Japanin GP:stä lähtien. Virallista listausta sadekisoista ei ole olemassa, mutta kokooma vaikuttaa varsin oikealta.

Vuoden 2014 Unkarin GP:n jälkeen F1:ssä ajettiin ennen Hockenheimia yhdeksän osakilpailua, jotka kaikki päättyivät Lewis Hamiltonin voittoon. Kisoja on mahtunut jokaiselle kaudelle keskimäärin kaksi.

Hamilton voitti viiden vuoden takaisen Japanin GP:n jälkeen myös vuoden 2015 Britannian ja USA:n kisat, vuoden 2016 Monacon, Britannian ja Brasilian osakilpailut, kaudella 2017 Kiinan ja Singaporen sekä viime kaudella niin ikään Saksan GP:n.

Lue myös:

    Uusimmat