Lewis Hamilton turhautui – Mercedeksen F1-tähti poikkeuksellisessa tilanteessa

12:tta ja viimeistä vuottaan Mercedeksen F1-tallissa ajava Lewis Hamilton on aloittanut kauden toiseksi huonoiten koko urallaan ja huonommin kuin kertaakaan sitten vuoden 2009.

Hamiltonilla on kahden kisan jälkeen koossa sijoitukset seitsemän ja yhdeksän. Pisteitä on yhteensä kuusi. Edellistä näin huonoa kauden aloitusta pitää Hamiltonin tapaukesssa hakea aina 15 vuoden takaa, kun hänellä oli kahden kisan jälkeen koossa vain yksi piste. 

Toki pisteitä jaettiin tuolloin huomattavasti vähemmän kuin nyt, ja nykyisellä pistesysteemillä Hamiltonilla olisikin vuonna 2009 ollut kahden kisan jälkeen samat kuusi pistettä kuin maaliskuussa 2024.

Lauantaina Jeddassa yhdeksänneksi sijoittunut Hamilton joutui toteamaan kaikki Mercedeksen kovimmat kilpailijat paremmaksi varsinkin kaikkein kovavauhtisimmilla osuuksilla.

– Auto on suhteellisen hyvä alhaisissa nopeuksissa, eikä tilanne ole kovin huono hieman kovemmissakaan vauhdeissa. Mutta kovassa vauhdissa olemme pahasti perässä, Hamilton sanoi Sky Sportsille Racefans-sivuston mukaan.

– Oli kuin olisin ollut eri luokassa, kun ajoin kovavauhtisimpia osuuksia.

Mercedes lähti kahden vuoden taaperruksen jälkeen uuteen kauteen toiveikkaana tehtyään talven aikana autoonsa merkittäviä uudistuksia. Hamiltonin mukaan osa nyt ilmenevistä ongelmista on kuitenkin viime vuosilta tuttuja.

– On ehdottomasti turhauttavaa olla kolme vuotta putkeen samassa tilanteessa. Se on rankkaa. Tiedän, että painamme leuan rintaan ja jatkamme työntekoa. Tiedän, että kaikki ihmiset tehtaalla paiskivat hommia niin kovasti kuin pysyvät. Mutta meidän täytyy ehdottomasti tehdä joitain suuria muutoksia.

– Ehkä ne muutokset, joita olemme tehneet, eivät ole olleet riittävän suuria. Edessämme olevat tallit ovat yhä liikkeellä joiltain osin erilaisella konseptilla kuin me. Meillä on suorituskykyä löydettävänä, se on varmaa.

Hamilton siirtyy ensi kaudeksi Ferrarille.

Lue myös:

    Uusimmat