Max Verstappen murtautui harvalukuiseen F1-eliittiin – Kimi Räikkönen jo tähtäimessä

Red Bullin hollantilaiskuljettaja Max Verstappen nousi lauantai-iltana Saudi-Arabiassa sadannen kerran urallaan F1-osakilpailun palkintokorokkeelle.

Paalupaikalta kisaan startannut Verstappen ajoi Jeddan radalla vakuuttavaan voittoon, vaikka putosikin kisan alkuvaiheilla radalle tulleen turva-auton ja sitä seuranneen varikkokäyntinsä vuoksi hetkeksi toiseksi.

Ykkössija oli Verstappenille jo yhdeksäs peräkkäinen, ja näin ollen hän pääsee yrittämään oman F1-ennätyksensä sivuamista seuraavassa osakilpailussa Australiassa. Verstappenin lisäksi yhdeksän peräkkäistä GP-voittoa on saavuttanut vain Sebastian Vettel.

Uran 56. voiton myötä Verstappenilla on nyt koossa tasan sata palkintokorokesijoitusta. Ennen häntä haamurajan oli puhkaissut vain kuusi muuta kuljettajaa, viimeisimpänä Fernando Alonso viime kaudella Saudi-Arabiassa.

Eniten palkintosijoja (197) on Lewis Hamiltonilla ennen Michael Schumacheria (155), Vetteliä (122), Alain Prostia (106), Alonsoa (106), Kimi Räikköstä (103) ja Verstappenia.

Iän puolesta Verstappen, 26, ehti sataan palkintosijaan ylivoimaisesti nopeimmin, yli neljä vuotta nuorempana kuin Hamilton aikanaan.

Ajettujen kisojen lukumäärällä mitattuna haamurajan rikkoi nopeimmin Schumacher, joka teki sen F1-osakilpailussaan numero 164. Hamiltonilla kisoja oli takana 184, Verstappenilla 187.

 

Lue myös:

    Uusimmat