Levyjen ennakkokuuntelut uusin uutuus

Kova kilpailu levymarkkinoilla on pakottanut levy-yhtiöt keksimään uusia keinoja äänitteiden myynnin lisäämiseksi. Uusinta uutta ovat tilaisuudet, joissa fanit pääsevät kuulemaan suosikkimusiikkiaan ennen levyn virallista julkaisua.

Ennakkokuuntelutilaisuuksia on järjestetty nyt syksyllä miltei viikoittain Helsingissä mutta myös muualla maassa. Pari viikkoa sitten esimerkiksi joukko Deep Purple -yhtyeen faneja kokoontui yhteen kuuntelemaan bändin uutta levyä. Levy ilmestyi kauppoihin kaiken kansan saataville vasta viikko tilaisuuden jälkeen. Myös Iron Maidenin fanit pääsivät kuuntelemaan uutta albumia helsinkiläisessä ravintolassa viikkoa ennen muita.

Kaikista mittavin ennakkotilaisuus järjestettiin eilen illalla Helsingissä, kun David Bowien ihailijat kokoontuivat Bio Rex -elokuvateatteriin. Levy-yhtiön järjestämään tilaisuuteen oli saapunut lähes 600 henkeä.

Kahdentoista euron hintaisella lipulla pääsi katsomaan suoraa satellittiyhteyttä Lontooseen ja kuuntelemaan, kuinka Bowie esitti kaikki uuden albuminsa kappaleet. Vastaava tilaisuus järjestettiin samaan aikaan parissakymmenessä kaupungissa ympäri maailman. David Bowien levy ilmestyy kauppoihin vasta 16. syyskuuta.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.09.2003).

Lue myös:

    Uusimmat