Lestadiolaisperheen lapsen rankka sukupuolenkorjausprosessi: ”Lapsena mietin jo itsemurhaa”

28-vuotias Demian Seesjärvi on nyt juridisestikin mies.

Takana on pitkä sukupuolen korjausprosessi, jonka lähtökohtana oli jo lapsena koettu voimakas transsukupuolisuus, eli kokemus väärästä biologisesta kehosta.

– Oikeastaan jo kolme-neljävuotiaana muistan kokeneeni itsestään selvänä sen että olen poika, kertoo Seesjärvi.

Jopa opettaja kiusasi

Tilanne oli vaikea, sillä Demian joutui pienestä pitäen kotona ja koulussa tyypilliseen tyttömuottiin, jonka hän koki vieraana koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. Asiasta ei voinut puhua, sillä vanhoillislestadiolaisen perheen ihmiskäsitys perustui Raamattuun, josta ei löytynyt tukea Demianin tunnoille.

– Koulussa koin kiusaamista jopa opettajan taholta. Siinä tuli niinkin synkkä hetki, että mietin toisella luokalla jo itsemurhaa. Koin että minussa on jotain sairasta ja olen jotenkin epänormaali. Rukoilin Jumalaa, että muuta minut pojaksi ja normaaliksi, muistelee Demian.

Tilanne helpottui vasta opiskelupaikkakunnalla, jossa Demian käveli asiansa kanssa terveydenhoitajan vastaanotolle. Tämä suhtautui kuulemaansa asiallisesti ja lähti miettimään nuoren opiskelijansa kanssa jatkotoimia, ohjasi tutkimuksiin ja trans-poliklinikalle. Sukupuolenkorjausprosessi käynnistyi vuonna 2007.

Vanhemmille ja perheelle tilanne oli vaikea hyväksyä. Kesti vuosia, ennen kuin he pääsivät asian yli.

– Vanhoillislestadiolainen yhteisö toimi varmasti tietynlaisena jarruna siinä. Erilaisuuden ja toiseuden pelko, ja ennen kaikkea se häpeä oli niin suurta, arvioi Seesjärvi.

Rakkaus voitti

Laulupedagogina toimivalle Demianille sukupuolenkorjaus oli helppo siinä mielessä, että ystävät, työnantaja ja työyhteisö hyväksyivät muutoksen. Myös perhe hyväksyi asian lopulta.

– Lopulta rakkaus voitti, rakkaus lapsen ja vanhemman välillä. Se pelko, mitä muut ajattelivat, hälveni lopulta ja häpeän kierre rikkoontui. Vanhemmat kuuntelivat enemmän sydämen ääntä kuin sitä, mitä muut sanovat tai mitä Raamattu sanoo, kiittelee Demian.

Nyt Demianin asiat ovat hyvin. Hän löysi myös puolison ja on virallisestikin avioliitossa – luonnollisesti naisen kanssa. Hän pitää itseään onnellisena ja onnekkaana.

– Aiemmin ajattelin, ettei kukaan minuun rakastu ja että olen tämmöinen friikki. Puolisoni avasi rakkauden minussa uudelleen eloon. Nyt saan olla näkyvä itselleni ja muille.

Katso Outi Airolan juttu (45 minuuttia 13.3.2013)

Lue myös:

    Uusimmat