Leo Komarovin NY Islanders sysättiin kuilun partaalle – "pudotuspelien vaarallisimman" tilanne puhutti

Jääkiekon NHL:ssä vahvasti pelannut Tampa Bay Lightning kukisti New York Islandersin itälohkon neljännessä finaalissa lukemin 4–1.

Pudotuspeleissä sinnikkyyttään näyttäneen Islanders piti ottelua alussa näpeissään. Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisessa erässä Brock Nelson laukoi Islandersin johtoon ajassa 11:27.

Ottelun ensimmäisen jälkeen Tampa Bay kuitenkin iski hurrikaanin lailla ja otti pelin haltuunsa. Tampan Blake Coleman tasoitti lukemat vain reilut 10 sekuntia Nelsonin osuman jälkeen. Tästä vain 12 sekuntia myöhemmin tshekkihyökkääjä Ondrej Palat laukoi kiekon verkkoon, vieden Tampan 2–1-johtolukemiin.

Kolme maalia tehtiin 27 sekunnin aikaikkunan sisällä.

Tampan makean voiton viimeistelivät kolmoserässä Brayden Point ja Patrick Maroon, jotka molemmat laukoivat Tampalle maalit. Maroon laukoi maalinsa tyhjään verkkoon.

Etukäteen jännitettiin, luisteleeko Point kaukalossa ollenkaan

NHL:n pistepörssin kärkeen kuuluva Point kirjasi pelissä kaksi pistettä, mutta aiemmassa ottelussa loukkaantunut tähtipelaaja vietti koko kolmannen erän jälkipuoliskon vaihtopenkillä. Etukäteen jännitettiinkin, luisteleeko Point kaukalossa ollenkaan.

– Yritämme säännöstellä hänen pelaamistaan. Hän oli mukana aivan kaikessa, loi paikkoja ja teki maalin. Hän on tärkeä, mutta häntä pitää käyttää säästeliäästi. Nyt pelataan pudotuspelejä ja intensiteetti vain kasvaa jokaisessa ottelussa. Meno on kovaa, ja molemmilla puolilla on varmasti pelaajia, jotka kamppailevat sen kanssa, Lightningin päävalmentaja Jon Cooper totesi ottelun jälkeen NHL.com-sivuston

 mukaan.

Yhden maalin iskenyt hyökkääjä Coleman taas kommentoi Pointin olevan pudotuspelien "vaarallisin pelaaja".

– Hän on minusta näiden pudotuspelien vaarallisin pelaaja, erityinen pelaaja. Hän muuttaa asetelmia joka kerta, kun hän on jäällä. Tuon tason pelaajan paluu on valtava juttu, joka nosti koko joukkueemme pelaamisen tasoa, hän sanoi NHL.comin mukaan.

Tampa Bay johtaa tällä hetkellä sarjaa voitoin 3–1, ja tarvitsee enää vain yhden voiton päästäkseen Stanley Cup -finaaleihin.

Suomalaishyökkääjä Leo Komarov pelasi Islandersin kokoonpanossa, muttei kirjannut tililleen tehopisteitä. Peliaikaa hän sai reilut kahdeksan minuuttia.

NHL:n yön suomalaiset su-ma-yönä:

NY Islanders - Tampa Bay 1-4
(voitot 1-3)
Komarov NYI 0+0  0 0 1 0/1 8.36
Koivula NYI ei kokoonpanossa
Gibson  NYI ei kokoonpanossa

Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset. 

Lue myös:

    Uusimmat