Mainos

Lenkkeilijä löysi taas ihmisen jalan Vancouverissa – jo kolmastoista kerta vuosikymmenen aikana

Koiran ulkoiluttaja on löytänyt ihmisen jalan joenrannalta Vancouverinsaarella Kanadassa. Viranomaisten mukaan kyseessä on jo 13. kerta vuosikymmenen aikana, kun Brittiläisen Kolumbian rannikkoalueilta tehdään vastaava löytö.

Mike Johns oli kävelyllä saaren eteläosassa, kun hän huomasi koiransa haistelevan luita. Katsoessaan tarkemmin hän huomasi niiden olevan kiinni kengässä.

Hänen mukaansa ihmisen pohjeluu ja sääriluu sekä niissä kiinni oleva kokonainen vasen jalkaterä tarranauhalenkkarin sisällä makasivat maassa levästä muodostuneen pedin päällä.

Kuolemansyyntutkija yrittää seuraavaksi selvittää kuolleen ihmisen henkilöllisyyden, mahdollisen kuolinsyyn ja sen, oliko kuolema onnettomuus. Tämän jälkeen tutkimuksia jatkaa poliisi.

New York Timesin mukaan viranomaiset ovat tähän mennessä onnistuneet selvittämään, että aiemmin löytyneistä 12 jalasta kahdeksan kuuluu kuudelle eri ihmiselle, jotka ovat kuolleet onnettomuuksissa tai oman käden kautta.

Juuri jalkojen löytymistä on selitetty sillä, että meressä olevien ruumiiden hajotessa kengät kelluttavat ne rannoille.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.