Leijonien MM-joukkueen runko alkaa hahmottua – Sami Kapasella kysymysmerkkejä kolmen tähtinimen kohdalla

6:24
Video: Leijonat kaatoi Venäjän MM-kisoihin valmistavassa EHT-turnauksessa

Leijonien MM-joukkue alkaa saada muotoa ensi viikolla alkavien kisojen alla, kun edessä on vielä viimeinen valmistava ottelu. C Moren asiantuntijan Sami Kapasen mukaan Suomen joukkueen kärkiketjut aiheuttavat vielä kovasti pohdintaa.

Leijonat pelaa viimeiset valmistavat ottelut Tshekin Prahassa, missä ohjelmassa on kauden viimeinen EHT-turnaus. Suomi kärsi keskiviikkona 1–2-tappion Tshekille. Torstaina suunta kääntyi, kun Venäjä jäi jalkoihin lukemin 4–1.

Suomen voiton avain oli vahva puolustaminen.

– Jos Suomi meinaa menestyä, niin sen pitää pystyä puolustamaan vahvasti ja luotettavasti. Viisikkopelaamisen, yhdellä yhtä vastaan -kamppailupelaamisen ja keskustan puolustamisen pitää olla ihan kohdillaan. Nyt hyökkäyspeliä pitää saada systemaattisesti vahvemmaksi ja erikoistilanteisiin pitää tulla vielä uusi ulottuvuus. Mutta on kisojen alussakin vielä aikaa viedä noita eteenpäin, C Moren asiantuntija Sami Kapanen miettii.

Kapasen papereissa vahvimmat MM-näytöt ovat tulleet Leijonien peräpäästä.

Ville Pokka ja Atte Ohtamaa ovat kyllä niin luotettavia tukipilareita, että näen heidät aika itsestäänselvyyksinä kisoja ajatellen. Oletan myös, että Oliwer Kaski, tämän kauden näyttöjen pohjalta, on kisajoukkueessa mukana. Olen myös pitänyt (Axel) Rindellin otteista. Pari maalia, liikkuu hyvin kiekon kanssa ja pystyy syöttämään paineen alla. Yksi ylipelaaminen maksoi hintaa Venäjä-pelissä, mutta kun tuosta oppii, niin siitä on hyvä mennä eteenpäin, Kapanen luettelee vahvoja ehdokkaita.

Miten kärki muovautuu?

Leijonien hyökkäyksessä kaksi ketjua on erottautunut muista.

– (Mikael) Ruohomaan johtama trio on ollut tasapainoinen ja aikaansaava kahden pelin aikana. Siinä on ollut hyvin kemiaa. Iiro Pakarinen on ollut todella työteliäs ja täydentävä elementti Ruohomaan ja Teemu Turusen rinnalla. Tykkäsin paljon myös Venäjä-pelissä kasassa olleesta nelosketjusta (Saku Mäenalanen Hannes Björninen Marko Anttila). Vaikuttaa siltä, että siinä on pelaajia, jotka voisivat mennä keskenään kisoihin. He ovat antaneet hyviä näyttöjä, Kapanen näkee.

Iso kysymys on se, että onko Ruohomaa Leijonien toisen kärkiketjun sentteri? KHL-sentteri aiheuttaa kysymysmerkkejä Kapaselle.

– Hänen kohdallaan halutaan sitä, että hän on kiekollinen pelaaja. Hän hidastelee, kääntelee takaisin päin ja vähän ylipelaa kiekon kanssa. Se on johtanut ongelmiin, niin kuin esimerkiksi Venäjä-pelissä nähtiin. Hänellä on olla vahvoja kausia KHL:n puolella, mutta hän ei ole oikein pelannut sellaisia vahvoja, pitkiä turnauksia EHT-tasolla. Noissa pitäisi kuitenkin antaa se vakuus, että hän voisi olla esimerkiksi tuollainen kakkosketjun sentteri, joka pystyy tuottamaan, kun isot pelit alkavat.

– Näyttää kuitenkin siltä, että hänellä on Turusen kanssa hyvää kemiaa. Kisoihin haetaan kuitenkin parivaljakkoja. Niiden suhteen pitää olla rohkea. Sitä kautta heidän tilanteensa näyttää hyvältä, Kapanen pyörittelee.

Toinen kysymys liittyy siihen, millaisen roolin HIFK:n 19-vuotias tähtisentteri Anton Lundell saa.

– Hän näytti Venäjä-pelissä paremmalta mitä tuoreeltaan liigapeleissä. Hän liikkui hyvin ja haastoi kiekon kanssa. Hän hakee vielä tulosta, mikä toisi hänelle vapautuneisuutta ja rentoutta. Kyllä tuossa on vielä palapelin palasia, mitä yritetään koota ja rakentaa. Sen suhteen pitää vielä katsoa tuo viimeinen Ruotsi-peli, että ketkä antavat näyttöjä kahta kärkiketjua varten. Arttu Ruotsalainen tulee sinne ilmiselvästi mukaan, Kapanen käy läpi, viitaten Leijonien tähän mennessä ainoaan varmistuneeseen NHL-vahvistukseen.

Lundellin lisäksi Ruotsi-pelissä katseet kääntyvät SM-liigan runkosarjavoittajaan Petri Kontiolaan.

– Odotan siinä Kontiolalta vielä paljon enemmän, Kapanen vaatii.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja