LeBron James lupasi Miami Heatille NBA-koripallomestaruuden siirtyessään seuraan kaksi vuotta sitten. Juhannusaattona lupaus muuttui todeksi, kun James johti Heatin 121-106-voittoon Oklahoma City Thunderista.
Voitto oli sinetti Heatin toiselle mestaruudelle NBA:ssa. Mestaruus heltisi otteluvoitoin 4-1.
- Onnittelut. Fantastista työtä, Thunderin valmentaja Scott Brooks kehui vastustajaa.
James kuorrutti mestaruutensa finaalisarjan parhaan pelaajan tittelillä. 27-vuotiaalle supertähdelle mestaruus oli ensimmäinen yhdeksänä kautena, eikä hän peitellyt riemuaan.
- Unelmani on muuttunut todellisuudeksi. Jo oli aikakin! Elämäni onnellisin päivä, hän hehkutti.
Juhannusaaton viidennessä finaalissa James oli kentän hahmo. Hän teki triplatuplan: 26 pistettä, 11 levypalloa ja 13 koriinjohtanutta syöttöä.
NBA:ssa moneen kertaa palkitun Jamesin meriittilistalta on puuttunut vain NBA-mestaruus. Sitä hän tuli metsästämään Miamiin pelattuaan sitä ennen Cleveland Cavaliersin joukkueessa ennen 19-vuotissyntymäpäiväänsä.
- Lähtö Clevelandista oli vaikea päätös, mutta täällä oli kirkas tulevaisuus, ja nyt minun unelmani on täyttynyt. Se maksoi itsensä takaisin, James arvioi lähtöpäätöstä Cavaliersista, mikä poiki paljon porua.
Heat ja Thunder ovat vahvoja ehdokkaita kohtaamaan myös ensi kauden finaalisarjassa.
Uusimmat
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
Lataa lisää