Lauri Tähkästä tekstiilitaiteilija – katso kuvat uutuuskankaista

Lauri Tähkän suunnittelema Hehku-kuosi Vallila Interiorille.Vallila Interior
Julkaistu 08.10.2013 14:20(Päivitetty 04.11.2013 10:25)

Vallila Interior on julkistanut muusikko Lauri Tähkän suunnittelemien kuosien kokoelman. Kuoseilla on vahva yhteys Tähkän musiikkiin.

Vallila Interior tuo syksyn markkinoille muusikko Lauri Tähkän suunnitteleman kuosikokoelman. Tähkä kertoo kuosien syntyneen kuin laulujensa eli ideoiden, laulaen, tarinaa maalaten ja kovaa työtä unohtamatta.

– Kävimme pitkiä keskusteluja ja mietimme, olisiko minusta tähän projektiin. Taisin nukkua kaksi yötä ja päätin koittaa, kertoo Tähkä yhteistyön syntymisestä.

Uuden levyn tekstit ja kankaat syntyivät samaan aikaan

Tähkän suunnittelemassa Ainoa-kuosissa on mustia lintukuvioita.Vallila Interior

Tähkän mukaan uuden levyn sanoitusten ja kuosien suunnitteleminen yhä aikaa oli haastavaa mutta antoisaa. Kuosien suunnittelua on tukenut Vallilan kolme omaa suunnittelijaa, joiden kanssa muodostunutta ryhmää Tähkä kutsuu toiseksi bändikseen.

– Meillä oli yhdessä tosi hauskaa ja kuoseissa näkyy innostus tekemiseen. Minulla oli pitkälle visioita, joita työryhmä toteutti, Tähkä kuvailee kankaisen syntymisestä.

Kankaat kertovat muusikostakin

Graafinen Lintukoto-kuosi kertoo Tähkän harrastuksesta.Vallila Interior

Tähkä nimeää lempilinnukseen korpin, josta voi nähdä viitteitä uusissa kuoseissa. Linnunpönttöjä nikkaroivan Tähkän harrastus tulee taas hyvin esille Lintukoto-kuosissa.

Vallila Interiorista kerrotaan, että kokoelman kuoseista valmistetaan erilaisia valmistuotteita, kuten verhoja, tyynynpäällisiä, pussilakanoita, suihkuverhoja ja mattoja.

Mari Mäkinen / MTV3

Tuoreimmat aiheesta

Sisustus