Lauri Tähkä MTV:lle: "Enää ei tarvitse vetää nahkahousuja jalkaan ja korkata kossupulloa"

Uuden albumin tänään julkaissut laulaja kertoo jättävänsä paidan riisumisen lavalla nuoremmille.

Lauri Tähkä julkaisi tänään perjantaina kolmannen sooloalbuminsa Vien sut täältä kotiin. Tähkä on mukana Nelosen esittämällä Vain elämää -ohjelman viidennellä tuotantokaudella.

Keskiviikkoiltana Elämä lapselle -konsertissa räppäri Mikael Gabriel esitti oman versionsa Lauri Tähkän & Elonkerjuun vuoden 2007 hitistä Pauhaava sydän.

– Se oli hieno versio! Silloin, kun melkein kymmenen vuotta sitten esitimme kappaletta Elonkerjuun kanssa keikoilla, minulle huudeltiin lavalle ja kannustettiin ottamaan paita pois, Tähkä muistelee MTV.fin haastattelussa.

– Silloin otin, nyt en enää ota. Nyt on Mikaelin vuoro ja muiden nuorempien laulajien vuoro, naureskelee marraskuussa 43 vuotta täyttävä mies.

Tähkä nousi suursuosioon 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Elonkerjuu-yhtyeen nokkamiehenä. Monet asiat ovat muuttuneet sitten Tähkän päästyä ensimmäistä kertaa suosion makuun.

– On ollut kieltämättä vapauttavaa, kun olen päässyt niistä raameista pois. Enää ei tarvitse vetää eteläpohjalaisella uholla, vetää nahkahousuja jalkaan ja korkata kossupulloa, laulaja sanoo.

– Ennen keikoilla oli pakko juoda takahuoneen jääkaapin sisältö juomista tyhjäksi. Nykyään keikoilla siellä kaapissa on myös hedelmiä, Tähkä vertailee vuosikymmenen takaista menoa nykypäivään.

Pari päivää sitten laulaja kertoi julkisuudessa elelevänsä sinkkumiehenä ja että voisi hankkia vielä pari lasta. Tähkä ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan aihetta MTV:lle.

Hän julkaisi Instagramissa tänään yhteiskuvan presidentti Martti Ahtisaaren kanssa. Myöskään tästä aiheesta hän ei kerro enempää.

Uudesta albumistaan mies kuitenkin suostuu puhumaan. Tähkä kiittelee vuolaasti taustatiimiään. Vien sut täältä kotiin -levyn työstäminen alkoi pari vuotta sitten.

– Tänä päivänä voin olla taiteilijana sitä, mitä haluan. Uudelle levylle oli ehdolla yhteensä noin 50 kappaletta, jotka olivat valmiina sanoituksineen, laulaja sanoo.

– Yhteistyö tuottaja Jukka Immosen ja levy-yhtiöpomo Asko Kallosen kanssa toimi hyvin. Kun keväällä oli epätoivoisempia hetkiä levyn kappaleiden valinnan kanssa ja olimme suht valmiita levyn kappaleiden kanssa, Asko tulikin paikalle ja ihmetteli, että emme kai ole tätä ja tätä biisiä hylkäämässä. Tästä on hyvä jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat