On se häkellyttävää, miten hyvässä vedossa voi 101-vuotias mies olla. Menemme tapaamaan Eino Syrjäniemeä omakotitaloon, jonka hän on rakentanut itse sodan jälkeen. Eino ei avaa ovea, koska hän on unohtanut tapaamisen, pistänyt lippalakin päähänsä ja lähtenyt kylille lounastamaan. Kävellen, ilman keppejä tai rollaattoreita. Eipä hätää, Eino löytyy helposti.
Artikkeli on uudelleenjulkaisu. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran sunnuntaina 24. marraskuuta.
– Minä olen Haapajärven vanhin henkilö, mutta en tarvitse tukikeppejä enkä keinokärryjä niin kuin monet nuoremmat hoidokit, vitsailee veteraani.
Einon nivelet pysyvät kunnossa jatkuvalla pikkujumpalla. Hän venyttelee kesken tarinoinnin, varvastelee, ottaa asentoja ja täräyttää reippaita HUH-huutoja samalla kun oikaisee itseään voimakkain vedoin.
– Ja katsokaapa! Täriseekö käsi yhtään? kysyy entinen konekiväärimies.
Hän tähtää tuntemattomaan pisteeseen – ja toden totta: käsi ei tärise lainkaan.
– Jos olisi luoteja, osuisi kymppiin vieläkin! väittää Eino.
"Suurin osa sotilaista jäätyi suon päälle – me nuorimmat pääsimme etenemään"
Eino Syrjäniemi valmistautuu nyt Linnan juhliin. Hän on yksi vielä elossa olevista kahden sodan veteraaneista, joka osallistui muun muassa kuuluisaan Mai Guban iskuun Muurmannin radalla.
– Siitä on jäänyt muistoja… Oli kylmä ja osa suurista sotilaista jäätyi suon päälle, upposivat sinne haarukoitaan myöten eivät päässeet liikkumaan. Me nuoremmat, viitisenkymmentä poikaa jotka olimme kevyitä ja nopeita, pääsimme etenemään, kertoilee Eino.
Tuo muisto on jäänyt kalvamaan, sillä Eino palaa siihen jatkuvasti. Hän taisteli molemmat sodat alusta loppuun etulinjassa, konekiväärimiehenä. Hyvänä ampujana hän saavutti menestystä, mutta sodan kauhut ovat seuranneet häntä usein elämässä.
Tänä päivänä Eino on rauhan mies, joka ymmärtää sodan merkityksen.
– Sitten kun sodat saatiin päättymään ja on niin pitkän aikaa saatu olla näin rauhassa, niin olen ymmärtänyt niin että me puolustettiin ja saavutettiin se rauhallinen tila, tuumii Eino.
Sodan jälkeen Eino rakensi itse talon
Sodan jälkeen Eino meni naimisiin, sai seitsemän lasta ja toimi talonmiehen tehtävissä. Hän opiskeli musiikkia, rakensi itse urut ja opetteli soittamaan. Saipa soittaa usein kanttorin sijaisenakin Haapajärvellä.
Vaimo on jo kuollut, mutta Eino haluaa asua itse rakentamassaan talossa.
– Melkein yksin tämän tein, kun kirvesmies joutuikin lähtemään heti alkuvaiheessa toisille rakennustyömaille, kertoo Eino.
Einon puheista paistaa enimmäkseen kiitollisuus. Hän iloitsee omasta hyvästä kunnostaan ja jokaisesta terveestä päivästä. Ja ennen kaikkea rauhan ajasta.
– Kyllä se sota oli merkityksellinen, koska sen jälkeen olemme saaneet elää rauhassa, eikä sotaa ole meille edes näköpiirissä, sanoo Eino.
Näön heikkeneminen on haitannut arkea, mutta silmälaseja Eino ei ole hankkinut. Pianoa hän soittaa hyvin, vaikka ei nuotteja enää näekään.
– Umpisilmänä vain soittelen, mikäs siinä, naurahtaa veteraani.
Ja soittaa perään aivan täydellisesti säkeistön Enkeli taivaan -laulusta.