Laura Voutilainen eron jälkeen: Tuntuu, että yksi elämä olisi eletty

Suosikkilaulaja Laura Voutilainen lähtee ensi syksynä kiertämään Suomea Jarkko Tammisen imitaatiorevyyn merkeissä. 

Laura Voutilaisella riittää työkiireitä. Viikon päästä alkaa My True Colors -kiertue Casino Helsingissä. Voutilainen paljastaa myös, että häneltä kuullaan uusi single vielä ennen kesää. 

– Tohinaa kyllä riittää, Voutilainen huokaa tyytyväisen oloisena. 

– Oma show'ni on henkilökohtainen. Se tulee todella lähelle. Tila on todella intiimi ja olen halunnut käyttää sen intiimiyden hyväksi. Olen siitä tosi innoissani, Voutilainen kertoo.

Syksyllä Voutilaista odottaa erilaiset haasteet, kun hän lähtee kiertämään Suomea Jarkko Tammisen Stars Show'n kanssa. Kyseessä on imitaatiorevyy, joka huipentuu marraskuussa Hartwall Arenalle. 

Voutilainen kertoo, että hauskimpia imitoitavia hahmoja ovat sellaiset, joissa voi vetää överiksi. 

– Kyllä ne on parhaita, missä on liikaa kaikkea. Yhtä olen sataan kertaan pyytänyt anteeksi, mutta Katri Helenan vetäminen ihan yli on ollut aina hauskaa. Toinen on Jippu, Voutilainen pohdiskelee nauraen. 

– Tietysti myös kansainväliset hahmot ovat hauskoja. Esimerkiksi Tina Turner on ihan kuolematon. 

Voutilainen jätti viime elokuussa avioeropaperit miehensä Juha Heikkilän kanssa 17 vuoden avioliiton jälkeen. Lopullisesti ero astui voimaan viime helmikuussa. 

Voutilainen myöntää kuitenkin, että hän ei ole jäänyt tuleen makaamaan. 

– Vähän on säpinää, mutta ei mitään suuria, Voutilainen kertoo arvoituksellisesti hymyillen. 

– Kaikesta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa. 20 vuotta ehdittiin kuitenkin olla yhdessä ja 1998 mentiin naimisiin. Se on pitkä aika. Kyllähän tässä tuntuu, että yksi elämä on eletty. 

Myös perheen yhteinen koti laitettiin tammikuussa myyntiin, mutta kauppa ei ole vielä käynyt. 

– Se on upea, mutta liian iso talo minulle. Eikä ole vielä mennyt kaupaksi, saa tulla ostoksille! Voutilainen toteaa nauraen.

Lue myös:

    Uusimmat