Latvian ex-presidentti EU:n viisasten ryhmän johtoon

Ensi viikon huippukokouksessa päätettäneen vain puheenjohtajasta ja ryhmän tehtävistä.

MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan EU:n niin sanotun viisasten ryhmän vetäjäksi on tulossa Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga.

Ryhmän muista jäsenistä neuvotellaan vielä jäsenmaiden kesken. EU:n ulkoministerit yrittävät huomenna päästä sopuun siitä, miten ryhmän tehtävät rajataan.

Lissabonin huippukokouksessa lokakuussa EU-maat sopivat viisasten ryhmän perustamisesta.

Ryhmän tehtävänä on pohtia unionin tulevaisuutta. Idean isän, Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn mukaan ryhmään tulee tusinan verran jäseniä eri puolilta Eurooppaa, sekä pienistä että suurista maista edustaen poliittista kokemusta, talouselämää ja tiedemaailmaa.

Ryhmän tehtävistä ja jäsenistä oli alun perin määrä päättää ensi viikon huippukokouksessa Brysselissä. Mutta nyt näyttää siltä, että jäsenten kokoonpano jää edelleen auki, ja että sopuun päästään vain puheenjohtajasta ja tehtävistä.

Vike-Freibergan lisäksi naisehdokkaita riittää myös jäseniksi. Muun muassa Ranskassa ajatellaan tiettävästi kolmea naista, joista ydinvoimajätti Arevan johtaja Anne Lauvergeon on pahin kilpailija Suomen ehdokkaalle, Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtajalle Jorma Ollilalle.

Tiettävästi ryhmän tehtävät ovat muuttuneet Sarkozyn ehdotukseen verrattuna, eikä ryhmä keskustele EU:n rajoista eikä laajentumisesta. Sen sijaan keskusteltaviksi tulevat muun muassa energiakysymykset, ilmastonmuutos, turvallisuus, maahanmuuttopolitiikka, kestävä kehitys sekä eurooppalainen sosiaalipolitiikka osana talouselämää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat