Valmiiden lastenruokien kulutus Suomessa on maailman huippuluokkaa. Suomalaisnaperoille syötetään parin ensimmäisen ikävuoden aikana keskimäärin 120 kiloa valmisruokaa vuodessa, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa.
Lastenruokien markkinajohtaja on Suomen Nestl noin 40-45 prosentin markkinaosuudella. Nestl n tuotemerkkejä ovat Piltti, Bona ja Nestl Nan-äidinmaidonkorvike. Valion Tutteli-maitojen, -vellien, -puurojen ja -soseiden osuus on noin 40 prosenttia markkinoista, ja alan tuoreimman tulokkaan eli Arla Foodsin Semper-tuotesarjan markkinaosuus on vajaa kymmenen prosenttia. Ravintoarvoltaan huippuunsa hiottuja lastenruokia syövät pikkulasten lisäksi myös urheilijat, painijat ja linjoistaan huolehtivat nuoret naiset.
Työssäkäynti lisää lastenruokien kysyntää

Suomen Nestl n toimitusjohtaja LARS FIN R arvelee, että teollisten lastenruokien kova kysyntä Suomessa on monen tekijän yhteissumma, ja taloudellinen hyvinvointi näkyy myös lastenruokien kulutuksessa. - Meillä molemmat vanhemmat käyvät yleensä töissä, ja toisaalta lastenruokien vanhat tuotemerkit koetaan tutuiksi ja turvallisiksi. Mikroaaltouunissa lämmitettävä ruoka on nopea tapa tarjota lapselle tasapainoisia aterioita, Fin r selvittää.
Lastenruokien kulutus lisääntyi viime vuosikymmenen alkupuolella melko tasaisesti vuodesta toiseen, mutta viimeisten viiden vuoden aikana kulutuksessa ei ole tapahtunut kovin suuria heilahteluja puoleen tai toiseen. Tuotepäällikkö Susanna Aro Arla Foodsilta huomauttaa, että syntyvyys on Suomessa laskussa, mutta valmiiden lastenruokien käyttö per perhe puolestaan kasvaa. - Syntyvyyden laskusta huolimatta kulutus säilyy tasaisena, kun lapsiperheissä käytetään aiempaa enemmän valmiita ruokia, hän toteaa.



