Lasten ja nuorten ahdistus on lisääntynyt ja näkyy jopa itsetuhoisina tekoina – yhteydenotot apua tarjoavaan palveluun räjähtivät

Alakouluikäisten henkinen pahoinvointi on kasvanut korona-aikana 9:26
Laten ja nuorten henkinen pahoinvointi on kasvanut korona-aikana – näin MLL:n puheenjohtaja näkee asian

Nuorten ja lasten pahoinvointi saa entistä vakavampia muotoja. Auttajat ovat huolissaan lasten ja nuorten lisääntyneestä ahdistuksesta, joka näkyy entistä useammin itsetuhoisina ajatuksina ja tekoina.

SOS-Lapsikylän Apuu-chattipalveluun on tänä vuonna tullut yli 30 000 yhteydenottoa. Niistä 6000 on koskenut mielen hyvinvointia. Tänä syksynä yhteydenottojen määrä on kaksinkertaistunut vuoden takaisesta.

– Mielenterveyteen ja mielen hyvinvointiin liittyvät yhteydenotot ovat yleisimpiä yhteydenottoja. Niistä suurin osa liittyy ahdistuneeseen mielialaan ja itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin, kertoo Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen.

Ongelma näkyy myös Tampereen yliopistosairaalan lastenpsykiatrisella osastolla, jossa hoidetaan alle 13-vuotiaita lapsia. Kymmenestä potilaasta seitsemällä on vakavia itsetuhoisia ajatuksia.

Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisella osastolla itsetuhoisuus on jo yleisin hoitoon hakeutumisen syy.

– Tässä on nähtävissä viimeisten 10 vuoden sisään lasten vakavien mielenterveysongelmien lisääntyminen, sanoo apulaisylilääkäri Anne-Mari Borg.

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että nuorten pitäisi saada apua mahdollisimman läheltä, koulusta ja perusterveydenhuollosta ja heti, kun ongelmia ilmenee.

– Tilanne on järkyttävä ja huolestuttava, lisää Borg.

Yllä olevasta videosta pääset katsomaan, millaiseksi MLL:n puheenjohtaja kuvaa tilannetta Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hälyttäviä tietoja lasten pahoinvoinnista – mistä hakea apua? 9:45
Hälyttäviä tietoja lasten pahoinvoinnista – mistä voi hakea apua?

Lue myös:

    Uusimmat