Kuura, Oodi, Parsa, Salama ja Voltti. Rakkaalle lapselle voi antaa mitä erikoisemman nimen niin halutessaan.
Vaikka yhä useampi lapsi kantaa almanakasta puuttuvaa nimeä, eivät erikoiset nimet olleet vuonna 2010 Suomen suosituimpien lasten nimien joukossa. Niin tyttöjen kuin poikienkin suosikkinimien kärjessä olivat tavalliset Emma ja Elias.
Emman jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet viime vuonna olivat Aino, Venla, Aada ja Ella. Pojille Eliaksen jälkeen annettiin useimmin etunimeksi Onni, Eetu, Veeti tai Aleksi.
Oikeusministeriön nimilautakunnan sihteeri Juhani Ketomäki huomauttaakin, että nimilautakunnan käsiteltäväksi tulee vain harvoja nimiehdotuksia.
– Jos Suomessa syntyy vuodessa noin 60 000 lasta, niin näitä erikoisempia nimiä tulee nimilautakuntaan vuoden aikana noin kymmenen. Tytöille useammin kuin pojille.
Jos lapsensa tulevan etunimen sopivuudesta on yhtään epävarma, kannattaa nimi hyvissä ajoin ilmoittaa kasteen suorittavalle papille tai ottaa suoraan yhteyttä maistraattiin.
– Se hyväksytäänkö vanhempien suunnittelema erikoisempi nimi riippuu siitä, miten siihen maistraatissa reagoidaan. Toiset ovat arempia kuin toiset, toteaa Ketomäki.
Etunimen hyväksymisen yleiset esteet
Mitä tahansa nimeä uudelle perheenjäsenelle ei kuitenkaan voi antaa, sillä Suomessa on käytössä nimilaki. Etunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, joka muodoltaan tai kirjoitustavaltaan on kotimaisen nimikäytännön vastainen. Etunimeksi ei voida myöskään hyväksyä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa.
