Laskuja maksamatta? Varo näitä seuraamuksia

Pienistä laskuista voi lyhyessä ajassa kasvaa suuria ongelmia tai tulla ikävä seuralainen, joka haukkaisee suuren osan palkasta heti palkkapäivänä.

Laskujen muodostuessa ongelmaksi täytyy aina muistaa ottaa yhteyttä velkojiin. Usein pankeilta ja yrityksiltä löytyy ymmärrystä erilaisiin velkajärjestelyihin, koska sopiminen on yleensä myös niiden etujen mukaista. Jos maksuhäiriömerkintä uhkaa, on selvitettävä rauhallisesti omat tulot, menot ja velat.

Pelkkä maksun myöhästyminen, esimerkiksi sähkölaskun maksaminen kolme viikkoa eräpäivän jälkeen tai maksamattoman pysäköintivirhemaksun siirtyminen ulosmittaukseen ei suoraan aiheuta luottotietomerkintää.

Maksuhäiriömerkintä kuitenkin uhkaa, kun lasku on ollut maksamatta pidempään. Kun ensimmäinen merkintä syntyy kuluttajan luottotietoihin, lähetetään velalliselle ilmoituskirje, jossa kerrotaan merkinnän syyt ja tietojen tallennusaika. Yleisimmin merkintä tulee kolmeksi vuodeksi, mutta maksettuna se voi poistua jo kahdessa vuodessa.

Ongelmat pahenevat yleensä entisestään, kun velallinen keksii ottaa pikavippiä tai muuta lainaa. Ylivelkaantuminen voi alkaa vaikkapa puhelinlaskun tai vuokran maksamatta jättämisestä. Maksamatta jätetty pienikin lasku voi johtaa monenlaisiin ongelmiin ja viivästys- ja perimiskulut kasvattavat entisestään menoja.

Tällaisia ongelmia laskujen maksamatta jättämisestä koituu

  • Saat maksuhäiriömerkinnän, joka vaikeuttaa elämääsi pitkään
  • Asia siirtyy perintätoimistolle
  • Häätö vuokra-asunnosta
  • Sähköt katkaistaan
  • Puhelinliittymä suljetaan
  • Luottokorttilaskusta maksuhäiriömerkintä

Näin vältyt laskuongelmilta

1. Maksa laskut tärkeysjärjestyksessä: ensin asumiskulut (vuokra, sähkö, vesi), sitten muut välttämättömät menot (ruoka, puhelin, päivähoito, vakuutukset) ja lopuksi muut laskut.

2. Pienet laskut kannattaa hoitaa ensin. Pienistä laskuista koituu suhteessa enemmän lisäkustannuksia maksun viivästyessä.

3. Monet pienet velat kannattaa hoitaa yhdellä pankkilainalla, jos summa ei ole kohtuuton.

4. Muuta asumistuki ja lasten päivähoitomaksut tuloja vastaaviksi

5. Selvitä mahdollisuutesi sosiaalietuuksiin Kelalta, kunnan toimeentulotuesta tai kirkon diakoniatyöltä.

Lue myös:

Lähteet: Suomen Asiakastieto Oy, Kalliit kulissit/ Kuluttajaliitto

Lue myös:

    Uusimmat