Lasinsiruja löytynyt ruuasta myös Suomessa

Ruotsin lasinsiruskandaali on levittäytynyt myös Suomeen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Lehden mukaan lapualaisperhe oli löytänyt lasinpalasia Finduksen uunikasvisvuoasta. Sirut olivat 3-4 millimetrin kokoisia eikä niitä löytynyt kuin yhdeltä lautaselta, lehti kirjoittaa.

- Aioimme ruveta ruokailemaan, mutta sitten isäntä äkkäsi lautaseltaan kolme pientä lasinsirua, kertoo lapualaisperheen jäsen lehden verkkosivuilla.

Ilta-Sanomat puolestaan kertoi Pohjanmaalla elävästä miehestä, joka uskoi saaneensa lasinsirun kermapippurimarinoidusta broilerileikkeestä.

Ruotsista tuotiin Suomeen viime vuonna noin 200 tonnia siipikarjanlihaa. Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedotti eilen, että suomalaisten kauppojen hyllyiltä löytyviä kanatuotteita voi syödä huoletta.

Broilerinlihasta löytyneiden lasinpalojen vuoksi Ruotsissa on vedetty markkinoilta suuret määrät elintarvikkeita. Lasia on löytynyt kymmenistä tuotteista, esimerkiksi makkarasta omenasta ja leivästä.

Ilkivaltaa epäillään

Aamulehden haastattelema Suomen Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajan Heikki Juutisen mukaan valmisruuista löytyneet lasinsirpaleet viittaavat ilkivaltaan.

- Tämä viittaa tahallisesti tehtyyn niin selvästi, että ei se voi muuta olla. Elintarviketeollisuuden tuotantolinjat ovat käytännössä täysin lasittomia, hän sanoo.

Ruotsin poliisi tutkii asiaa.

(MTV3)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat