Lapsipornoringin pääepäilty oli seurakunnan luottamushenkilö pienellä paikkakunnalla – kirkkoherra menetti yöunensa: "Tämä on hirvittävän järkyttävä asia"

Alavuden seurakunnan kirkkoherra Jussi Peräaho vastaa puhelimeen rauhallisen, mutta järkyttyneen oloisena. Hän on eilen laittanut seurakunnan sivuille tiedotteen, jossa kerrotaan entisen Töysän seurakunnan luottamushenkilön ja lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmäläisen rikosepäilyistä liittyen KRP:n tutkimaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttövyyhteen.

– Tämä rikosvyyhti itsessään on hirvittävän järkyttävä asia. On hämmentävä tieto, että tällainen henkilö on ollut meillä luottamustoimessa, sanoo kirkkoherra Jussi Peräaho.

Hän muistuttaa, että henkilö on tullut vaaleilla valituksi, eikä mitään viitteitä nyt kyseessä olevasta rikollisesta toiminnasta ole ollut tiedossa. Peräahon poliisilta saaman tiedon mukaan epäillyt teot eivät myöskään liittyisi päätekijänä pidetyn henkilön työ- tai harrastustoimintaan.

– ­Nyt on se tilanne, että mikään ei viittaa siihen, että rikoksia olisi tapahtunut seurakunnan yhteydessä. Tähän mennessä ei ole myöskään tullut yhteydenottoja esimerkiksi vanhemmilta. Mutta rohkaisen ottamaan yhteyttä, mikäli kokee siihen tarvetta, sanoo Peräaho.

Laajasti tunnettu toimija

Kirkkoherra ei itse tuntenut rikoksesta epäiltyä miestä, koska hän tuli seurakuntaan vasta luottamushenkilön muutettua pois.

Pääepäilty on kuitenkin laajasti tunnettu, yhteiskunnassa monipuolisesti toiminut yrittäjä ja vaikuttaja, myös erä- ja linturetkien järjestäjä. Pohjanmaalla hänen persoonansa on hyvin tuttu.

– Tiedän, että hän on järjestänyt erityisesti kaupallisia lintu- ja eräretkiä ja tunsin hänet aiemmin, kun olimme lintutieteellisen liiton toiminnassa mukana, kertoo Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Hannila.

Hänkin on järkyttynyt nyt esille tulleista tiedoista. Epäilty tunnetaan aktiivisena toimijana ja miellyttävänä henkilönä.

– Kovasti vilkas ja puhelias kaveri, jonkinlainen monialayrittäjä. Mitään tällaista ei olisi voinut koskaan aavistaa, sanoo Hannila.

”Aivan normaali ihminen”

Alavuden kirkkovaltuuston puheenjohtajaHanna Murtomäki-Kukkolaon hänkin yllättynyt tiedosta. Hän toimii samaan aikaan kirkkovaltuustossa epäillyn päätekijän kanssa.

– Onhan tämä ihan järkyttävää, ei voi muuta sanoa.

Hän ei lähde kommentoimaan henkilön ystävällisyyttä tai luonnetta muutenkaan tarkemmin.

– Sanon vain, että aivan normaali ihminen. Ja sitäkin taustaa vasten järkytys on suuri.

Seurakuntalaiset eivät ole sen kummemmin olleet häneen yhteydessä tapauksen tiimoilta.

– Ei sen enempää, mitä yleistä päivittelyä asian tiimoilta nyt on syntynyt, sanoo Murtomäki-Kukkola.

Lue myös:

    Uusimmat