Pedofiiliringin pääepäilty tuli helposti toimeen ihmisten kanssa ja hänellä oli laaja tuttavapiiri – pitkäaikainen tuttava MTV:lle: "Ei voi olla totta – en voi sanoa mitään pahaa tästä ihmisestä"

Järkyttävän pedofiiliringin pääepäilty ei herättänyt mitään epäilyksiä hänet tunteneissa ihmisissä. Mies on keskeinen tekijä vyyhdissä, jossa epäillään lasten törkeistä hyväksikäytöistä, törkeistä raiskauksista ja lapsipornoon liittyvistä rikoksista.

Mies oli Jari Sillanpään diilerinä tunnetun ja törkeästä huumausainerikoksesta vankeustuomion saaneen vakioasiakkaita.

Diileri kertoi poliisille kuulusteluissa, että oli tutustunut pääepäiltyyn "noin 15 vuotta sitten". MTV Uutisten tietojen mukaan Sillanpään diileri on epäiltynä vyyhdissä, mutta Sillanpäätä ei asiassa epäillä mistään rikoksista.

MTV Uutiset tavoitti myös monia muita, jotka ovat olleet pääepäillyn kanssa tekemisissä, mutta kukaan ei tiennyt miehen pimeästä puolesta.

"Vilkas ja puhelias kaveri"

Pääepäilty on kuitenkin laajasti tunnettu, yhteiskunnassa monipuolisesti toiminut yrittäjä ja vaikuttaja, myös erä- ja linturetkien järjestäjä. Pohjanmaalla hänen persoonansa on hyvin tuttu.

– Tiedän että hän on järjestänyt erityisesti kaupallisia lintu- ja eräretkiä ja tunsin hänet aiemmin, kun olimme lintutieteellisen liiton toiminnassa mukana, paikallinen lintuharrastaja kertoo.

Hänkin on järkyttynyt nyt esille tulleista tiedoista. Epäilty tunnetaan aktiivisena toimijana ja miellyttävänä henkilönä.

– Kovasti vilkas ja puhelias kaveri, jonkinlainen monialayrittäjä. Mitään tällaista ei olisi voinut koskaan aavistaa.

"Heti kyllä arvasin, kenestä on kyse"

MTV Uutisten haastattelema mies kertoo olleensa mukana pääepäillyn järjestämällä retkellä saaristoon noin kymmenen vuotta. Pääepäilty on matkailualan yrittäjä.

– Silloin hän kuskasi asiakkaita saaristoon. Se retkiosuus oli järjestetty niin hyvin kuin se kuuluukin.

Mies sanoo, että epäillyllä miehellä on vahva lintuharrastustausta.

– Sellainen kuva minulle jäi, että hän tiesi ja tunsi linnut hyvin.

Mies ei ole ollut tuon retken jälkeen tekemisissä epäillyn kanssa.

– Aika yllättynyt olin, kun uutisia häneen kohdistuvista rikosepäilyistä luin. Heti kyllä arvasin, kenestä on kyse.

Miehellä laaja tuttavapiiri

Toinen MTV Uutisten haastattelema mies kertoo tutustuneensa rikoksista epäiltyyn miehen lintuharrastuspiirien kautta.

– Kyllä hän linnut tuntee, ja hän oli ainakin tuolloin aktiivinen lintuharrastaja. Aika järkyttävä asia, eikä tällaista osaa heti sulattaa.

Lintuharrastaja kertoo, että miehellä oli laaja tuttavapiiri.

– Ihmiset tulivat nopeasti juttuun hänen kanssaan. Luulen, ettei hänellä ollut syvempiä kaverisuhteita vaan ehkä enemmän hyvän päivän -tuttuja. Niitä kenen kanssa harrasti, oli varmaan enemmän. 

"Ei voi olla totta..."

Miehen tiloissa vuokralla olevan yrityksen jäsen kertoo MTV Uutisille, että hän ei viime vuosina enää juuri ollut yhteyksissä mieheen, mutta hänen kokemuksensa mukaan mies oli aina rauhallinen ja ystävällinen.

Mies auttoi aina tarvittaessa ja antoi paljon tukea. Yli vuosikymmenen tuttavuuden perusteella hän esimerkiksi tiesi miehen myös huolehtineen aikanaan sairaana olleesta äidistään.

– En voi sanoa mitään pahaa tästä ihmisestä, hän kuvailee.

Kun kerromme hänelle mieheen kohdistuneista vakavista rikosepäilyistä, vuokralaisen hengitys salpautuu.

– Ei voi olla totta, ei voi olla totta, hän toistaa muutaman kerran.

Hän kertoo, että mistään heidän kohtaamisestaan tai keskustelustaan ei ollut tullut käsitystä mistään epäselvyyksistä tai mitään, mikä jälkikäteenkään viittaisi vakaviin rikoksiin.

– En halua edes uskoa tätä. En ikinä olisi voinut päätellä tätä hänen ulkonäöstään tai siitä, mitä hänestä tiedän, hän toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat