Lapsiperheen melu oli naapurille liikaa: kosti ruiskuttamalla opioideja asuntoon – teko tallentui videolle

Mies pidätettiin Yhdysvalloissa tämän ruiskutettua kemikaaleja naapuriasuntoon.

Yhdysvaltalaisperhe koki järkytyksen huomattuaan piilokamerasta, että perheen naapuri ruiskutti kemikaalia perheen asuntoon.

Uhri, Uman Abdullah, asuu vaimonsa ja 1-vuotiaan tyttärensä kanssa kerrostaloasunnossa. Tyttären synnyttyä naapuri teki useita valituksia perheen asunnosta kantautuvasta melusta.

Pian perhe alkoi kokea outoja oireita voimakkaasta päänsärystä hiustenlähtöön. Asuntoon myös kulkeutui kemikaalin hajua, mikä sai Abdullahin epäluuloiseksi.

Mies päätti piilottaa kameran tekokasvin sisälle kuvaamaan oviaukkoaan. Kameralle tallentui näky naapurista, joka työntää ruiskun perheen oven alta pidättäen itse hengitystään.

– Olemme tunteneet naapurimme kasvoilta ainakin vuoden ajan, olemme järkyttyneitä, Abdullah kertoo.

Pidätysraportin mukaan nesteestä löydettiin tutkimuksissa metadonia ja hydrokodonia. Molemmat valmisteet ovat opioideja.

36-vuotias naapuri, Xumin Li, pidätettiin kesäkuussa epäilytynä muun muassa törkeästä vainoamisesta ja kemikaalin levittämisestä.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat