Lapsia täynnä ollut bussi kaatui moottoritiellä Saksassa – 5-vuotias kuoli, useita loukkaantui

h_52345009
Bussi oli ollut ohittamassa rekkaa, kun turma sattui A4-moottoritiellä Saksassa 30. lokakuuta 2015.EPA
Julkaistu 30.10.2015 21:22

MTV UUTISET

Saksassa 5-vuotias poika kuoli A4-moottoritiellä sattuneessa turmassa, kun kielikurssilaisia kuljettanut bussi kaatui kyljelleen Erfurtin lähistöllä. Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi 15 henkilöä. Osa loukkaantumisista on vakavia.

Sueddeutche -lehden mukaan bussin kyydissä oli kaikkiaan 59 lasta ja viisi aikuista. Kyyditettävät olivat palaamassa kieliopintomatkalta Englannista.

h_52345011Onnettomuudessa surmansa saanutta poikaa siirrettiin ambulanssista.

Surmansa saanutta 5-vuotiasta poikaa lukuun ottamatta muut kyydissä olleet lapset olivat olleet 13-14-vuotiaita.

h_52345010EPA

5-vuotias poika oli ollut bussissa yhdessä vanhempiensa kanssa. Perhe oli saapunut yhdessä noutamaan vanhempaa sisarusta, joka oli osallistunut kielimatkalle.

Turma oli sattunut rekkaa ohittaessa. Kun kuljettaja oli kääntynyt takaisin oikealle kaistalle, oli hän menettänyt linja-auton hallinnan.

Moottoritie oli suljettuna Dresdenin suuntaan useita tunteja turman takia.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat