Lapset luulivat kemikaalia karkiksi – neljä sairaalaan, 25 sai vakavia oireita

Brisbanessa Australiassa 25 oppilasta on sairastunut vakavasti syötyään karkeiksi luulemiaan kemikaalirakeita, kertoo Courier Mail.

Ensiapu hälytettiin koululle Brisbanen pohjoisosaan maanantaina kello 14.20 paikallista aikaa. Kaikkiaan 25 lasta hoidettiin koululla ja neljä vietiin jatkohoitoon sairaalaan.

Ambulanssija hälytettiin paikalle, kun oppilaat valittivat karkkien syömisen jälkeen pahaa oloa ja polttavaa kipua kurkussa.

Myöhemmin selvisi, että lapset olivat syöneet retkeilijöille suunnattua uutta tuotetta, joka tuleen heitettynä muuttaa liekkien väriä. Lapset luulivat valkoisia rakeita suussa poksuviksi karkeiksi.

Lapset söivät rakeita välitunnilla. Eräs heistä kertoi vanhemmilleen ehdotuksen rakeiden syömiseen tulleen vanhemmalta lapselta, joita he eivät tunteneet. Rakeita tarjottiin läpinäkyvästä pussista, jossa ei ollut etikettiä.

Koulu tutkii parhaillaan, kuinka rakeet päätyivät kouluun. 

Lue myös:

    Uusimmat