Lapin Puikula sai EU:n "varjelusta" kertovan merkin

Julkaistu 23.07.1998 16:41

Lapin Puikula on toistaiseksi ainoa suomalainen maataloustuote, joka saa käyttää EU:n myöntämää tuotesuojamerkkiä alkuperänimityksestään. Komissio julkisti tänään maatalouskomissaarinsa Franz Fischlerin johdolla kehitetyn merkin, jolla suomalaisperunan ainutkertainen nimi suojataan nimirosvoilta. Merkkiä haettu myös mm. sahdille ja kalakukolle.

Eilen Brysselissä julkistettu symboli on saanut sinikeltaisen värityksen. Merkki on pyöreä, reunoiltaan keltainen ja sahateräinen. Sen sinisessä keskustassa on 12 keltaista tähteä ja kynnettyä peltoa kuvaava graafinen piirros. Merkkiä kiertää teksti, joka kertoo tuotteen olevan suojatun joko maantieteellisesti tai alkuperäisnimitykseltään.

Maatieteellisesti suojatun tuotteen on liityttävä johonkin paikallisen tuotannon, jalostuksen tai valmistuksen vaiheeseen. Nimeltään suojatun tuotteen tuotannon, jalostuksen ja valmistuksen on tapahduttava tietyllä maantieteellisellä alueella ja siinä on käytettävä hyväksi havaittua tietotaitoa.

Neljä tuotetta lisää Suomesta

Kolmas mahdollisuus saada EU:n merkki tuotteelleen on hakea sille erityisluonnetta koskeva todistus. Näille tuotteille haetaan ns. "aito perinteinen tuote" suojaa. Sillä korostetaan tuotteen koostumuksen tai valmistusmenetelmän perinteisiä piirteitä. EU on toistaiseksi myöntänyt näiden kolmen eri merkin käyttöoikeuden yhteensä 500:lle eri tuotteelle. Niistä neljännes on juustoja. Eniten tuotteitaan EU:n "suojelukseen" ovat saaneet Ranska, Portugali, Kreikka, Italia ja Saksa.

Seuraavaksi Suomesta ovat tyrkyllä EU:n suojelukseen kalakukko, mesimarja, karjalanpiirakka ja sahti, maatalousministeriöstä kerrotaan. Maataloustuotteiden hyödyntämis- ja suojausjärjestelmiä voi hakea EU:lta Suomesta käsin maa- ja metsätalousministeriön kautta.