Lapin emäntänä esiintyvä Riitta ja chihuahua Eero aikovat joulukuussa ilahduttaa vanhuksia palvelutaloissa hyväntekeväisyytenä: Somen ansiosta jonossa on kymmeniä paikkoja

Lapin emäntänä esiintyvä Riitta ja chihuahua Eero aikovat joulukuussa ilahduttaa vanhuksia palvelutaloissa 0:46

Riitta Virtanen ja hänen chihuahuakoiransa Eero aikovat ilahduttaa vanhuksia joulukuun aikana. Lapin emäntänä työkseen esiintyvä Virtanen on äitinsä suvun puolelta saamelainen ja aikoo joikata palvelutalojen hyväntekeväisyysvierailuillaan.

Rovaniemellä asuva Virtanen etsi aiemmin somessa vanhuksia, joita voisi ilahduttaa koiransa Eeron kanssa. Sosiaalinen media tavoitti ihmisiä niin hyvin, että Virtasella ja Eerolla on jonossa jo kymmeniä paikkoja, joissa he tulevat vierailemaan joulukuun aikana.

– Sain idean siitä, kun katselin eläinvideoita, joissa eläimillä oli terapeuttinen vaikutus ihmisiin. Mielestäni ne videot olivat kuin tarina Eerosta ja siitä päätin, että tämä voisi olla minun ja Eeron yhteinen juttu, Virtanen kuvaa MTV Uutisille.

Virtanen esiintyy työkseen Lapin emäntänä turisteille ja esimerkiksi polttariporukoille. Hän on huomannut työssään ihmisten ilahtuvan hänen esiintymisestään ja halusikin tarjota esiintymiselämyksen myös niille, joilla ei olisi siihen muuten mahdollisuutta. Vanhukset eivät esimerkiksi voisi irtautua vanhainkodista kaupungille.

– Menen paikalle Lapin puvussa ja aion joikata noitarummun säestyksellä. Eero saa puolestaan kiertää sylistä syliin rapsuteltavana, jos vanhukset niin haluavat. Lisäksi vien termarissa glögiä ja pipareita mukanani.  

Virtasella on vastaavista vierailusta kokemusta jo aiemmin, sillä hän on toiselta ammatiltaan kosmetologi ja on käynyt tekemässä vanhuksille käsihoitoja hyväntekeväisyyskäynteinä jo aiempina jouluina.

Kulttuurisesta omimisesta ei Virtasen kohdalla voi puhua: hänellä on saamelaiset sukujuuret ja puvut ja korut aitoja

Virtanen sanoo, että voi ylpeästi kantaa sukunsa perinnön ja saamelaisuuden esiintyessään lapinpuvussa. Hänen äitinsä suvun puoli on Utsjoelta ja saamelaista sukua.

– Minulla on tavallaan esi-isien lupa tähän työhön, koska kaikki puvut ja korut ovat aitoja. Korut ovat perintökoruja: ne ovat äitinäitin ja mummon vanhoja. Puvut on teetetty sellaisella ompelijalla, joka osaa lapinpuvun mittatilaustyönä tehdä, Virtanen sanoo.

Virtasen värikäs, kaunis puku (eli pohjoissaameksi gákti) on Utsjoen mallia.  

Virtasen äiti osaa saamen kieltä, mutta Virtaselle hänen äitinsä ei saamea lapsena opettanut. Saamen kielen perintö kulkee kuitenkin Virtasen omille lapsille: Virtasen äiti opettaa saamen alkeita lapsenlapsilleen. Riitta Virtanen aikoo itsekin opiskella saamen kielen sillä tasolla, että voisi kertoa tarinoita saameksi.

– Olen aina ollut kiinnostunut sukujuuristani. Joikaamisen olen opetellut itsekseni. Voin joikata ilosta tai surusta, Virtanen pohtii.

Eero on luonteva kumppani hyväntekeväisyyskäynneillä: ”Eero ei ole tyypillinen chihuahua”

Virtanen aikoo pukea Eero-koiransa tonttupukuun, kun he lähtevät hyväntekeväisyyskäynneillä palvelutaloihin. Koira on hyväntekeväisyyskäynneillä luonteva kumppani, sillä se viihtyy ihmisten keskellä.

– Eero on 5-vuotias chihuahua. Sillä on myös meillä asuva vaimo, Lumifiina ja kaksi lasta, joista toinen asuu meillä. Eero on minun paras kaverini: sosiaalinen ja lempeä. Eero ei ole tyypillinen chihuahua: se ei hauku juuri koskaan, Virtanen avaa.

Virtanen kuvailee tilanteen, joka on kenties kaikille koiranomistajille tuttu.

– Minä joudun aina sanomaan Eerolle, että nyt minä lähden töihin, sinä et nyt pääse. Se on varmaan iloinen, kun saa joulukuussa laittaa tonttupuvun ja lähteä mukaan työmaalle, Virtanen kuvailee iloisesti.

– Vaikka Eero ei hauku eikä laula, Eeron terapeuttinen läheisyys tulee ilahduttamaan vanhuksia, Virtanen kuvaa.

Virtanen jääkin odottamaan joulukuuta, jolloin hän pääsee antamaan vanhuksille oman joululahjansa: yhden naisen ja koiran vierailun, joka takuulla jää mieleen.

Video: Huomenta Suomessa pohdittiin sitä, mitä koira ymmärtää. 

Mitä koira ymmärtää? 7:14

Lue myös:

    Uusimmat