Mainos

Länsimetron liityntäliikenne avattiin: Vaikuttaa kymmenien tuhansien joukkoliikenneyhteyksiin

Länsimetron liityntäliikenne on pyörähtänyt käyntiin ongelmitta, kerrotaan Helsingin seudun liikenteen (HSL) viestintäpäivystyksestä hieman ennen puolikuutta aamulla.

Ensimmäinen Espoon uuden liityntälinjaston bussi saapui Matinkylän terminaaliin kello 5.01 aamulla ja Tapiolan terminaaliin muutamaa minuuttia myöhemmin.

Kampin terminaalista ensimmäinen bussi lähti ulos kello 5.02. Viestintäpäivystyksen mukaan kaikki varhaisen aamun lähdöt pääsivät matkaan ajallaan.

Heti aamuvarhain uuden liityntäliikenteen busseja oli liikenteessä kymmenkunta, mutta määrä kasvaa aamuliikenteen vilkastuessa. Heti aamuviiden jälkeen tiedossa ei ollut mahdollisia ruuhkia.

– Asiakasmääristä ei ole vielä tietoa, mutta melko hiljaista on vielä ollut, HSL:n viestintäpäivystäjä Eeva Jakobsson kertoo puoli kuuden aikaan aamulla.

– Seuraamme tilannetta koko ajan.

Jakobsson kertoo, että Matinkylässä on paikalla liikennevalojen valvojia ja liikennevaloja säädetään tarpeen mukaan.

Uudistus vaikuttaa arviolta yli 200 000 ihmisen joukkoliikenneyhteyksiin 

Etelä-Espoon ja Lauttasaaren bussit kulkevat uusilla reiteillä heti aamusta.

Uudistuksen vaikutukset ulottuvat Espoossa rantaradan tuntumaan ja osin sen pohjoispuolelle sekä esimerkiksi Kauniaisten ja Kirkkonummen bussilinjoihin.

HSL varautuu järjestämällä oppaita ja infopisteitä osalle asemista tänään ja huomenna sekä 8–9. tammikuuta. Uudistus on laaja, sillä se vaikuttaa arviolta yli 200 000 ihmisen joukkoliikenneyhteyksiin.

HSL:n kehottaa matkustajia varaamaan aikaa ja tarkistamaan reitin etukäteen.

2:04


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.