Mainos

Länsi-Suomen sähköyhtiöt perustivat hankintayhtiön

Läntisessä Suomessa toimivat yksitoista sähköyhtiötä perustivat tänään yhteisen sähkön hankintaan keskittyvän yhtiön SPS Energia Oy:n. Yhtiössä on mukana yhtiöitä Satakunnasta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta. SPS Energian liikevaihto on noin 350 miljoonaa markkaa ja sen energian välitys on 1900 gigawattituntia.

SPS Energian tarkoitus on hankkia osakkailleen mahdollisimman edullista energiaa tekemällä keskitettyjä sähkön hankintasopimuksia. Lisäksi perustettu yhtiö aikoo toimia aktiivisesti sähköpörssissä, osallistua tuotantoon hankkimalla tuotanto-osuuksia olemassa olevista voimaloista ja rakentamalla itse uutta tuotantokapasiteettia.

SPS Energian perustamisella sähkön hankinta- ja myyntitoiminta erotetaan Satapirkan Sähkö Oy:n muusta toiminnasta omaan yhtiöön. Näin vastataan sähkömarkkinalain vaatimuksiin. Perustamiskokouksessa entinen ministeri ja kansanedustaja Toivo T. Pohjola arvosteli voimakkain sanoin Imatran Voiman ja Vattenfallin pyrkimystä ulottaa toimintansa sähkön tuottamisen lisäksi niin valtakunnalliseen kuin paikalliseenkin sähkön siirtoon. Pohjala epäili näin syntyvän asiakkaille vahingollisia monopoleja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.