Länsi-Afrikan Burkina Fasossa 12 siviiliä kuoli jihadistien iskussa

Länsi-Afrikan Burkina Fasossa 12 siviiliä on kuollut ja kaksi haavoittunut jihadistien iskussa, kertoo maan turvallisuusministeriö. Isku tapahtui torstaina Burkina Fason pohjoisosassa.

Ministeriö kutsuu iskua terrori-iskuksi ja sanoo, että sen takana oli noin 30 aseistautunutta ihmistä.

Ministeriön tiedotteen mukaan isku tehtiin Gasseliki-nimisen kylän markkinoille keskellä kirkasta päivää. Paikallinen lähde kertoo AFP:lle, että hyökkääjät ryöstivät kauppoja ja ampuivat viikoittaisille markkinoille kerääntyneitä ihmisiä.

Burkina Faso on taistellut islamistisen ja etnisen väkivallan aaltoa vastaan.

Maa on julistanut hätätilan monille alueille viime vuoden lopulla. Torstaina vaihtoon meni myös armeijan johtaja, joka ei ole pystynyt lopettamaan iskuja.

Jihadistien iskut alkoivat Burkina Fason pohjoisosassa vuonna 2015 ja ne levisivät sen jälkeen itään, lähelle Togon ja Beninin rajaa.

Burkina Faso on osa valtavaa Sahelin aluetta ja yksi maailman köyhimmistä maista.

Burkina Fasosta tuli ekstremistisen väkivallan ja laittomuuden pesä sen jälkeen, kun kaaos puhkesi Libyassa vuonna 2011. Libyan tilanteen eskaloitumista puolestaan seurasi islamistien kapina pohjoisessa Malissa ja Boko Haramin nousu pohjoisessa Nigeriassa. 

Lue myös:

    Uusimmat