Lännen Media: Yliopistot erimielisiä pääomittamisen hyödyntämisestä

Yliopistojen rehtorit ovat erimielisiä siitä, käyttäisivätkö ne valtiolta saamansa pääomaresurssin tutkimukseen heti vai odottaisivatko sen tuottavan, kertoo Lännen Media kyselynsä pohjalta.  

Yhteensä kyselyyn vastasi 12 suomalaisten yliopistojen rehtoria, joista seitsemän käyttäisi rahaa tutkimukseen jossain muodossa heti. Loput viisi eivät ole vielä varmoja käytöstä tai odottaisivat pitkäjänteistä tuottoa.  

Hallitusohjelma leikkaa korkeakouluilta 75 miljoonaa euroa vuosittain vuoteen 2020 asti. Pääomittamisessa on esitetty yliopistoille 0,5-1 miljardin pesämunaa, jonka tuottoja yliopistot käyttäisivät. On tosin myös esitetty, että yliopistot voisivat käyttää varat tutkimustoiminnan vahvistamiseen heti.  

Yliopistolaissa mainittuja yliopistoja on yhteensä 14. Lisäksi tohtorin tutkintoja Suomessa myöntää Maanpuolustuskorkeakoulu.

Lue myös:

    Uusimmat