Lännen Media: Satoja rajavartijoita komennettu uusiin tehtäviin ja kymmeniä hälytetty eläkkeeltä koronan takia

Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa 4:27
Tällaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa.

Poikkeusaika on siirtänyt Suomessa satoja rajavartijoita Schengen-alueen ulkorajojen valvonnasta sisärajavalvontaan Ruotsin ja Norjan rajoille. Asiasta kertoo Lännen Media.

Rajavartiolaitos on Lännen Median mukaan komentanut yhteensä satoja rajavartijoita uusiin tehtäviin kaikista hallintayksiköistään eri puolilta maata. Lisäksi kevään aikana on rekrytoitu noin 70 eläkkeellä olevaa rajavartijaa kahden–kolmen kuukauden määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Lännen Median mukaan nimenomaan itärajan valvonnasta on siirretty satoja työntekijöitä Pohjois-Suomeen Ruotsin ja Norjan rajoille.

Eversti Pasi Tolvanen Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo Lännen Medialle, että valvontakyky Venäjän-rajalla on jonkin verran normaalia heikompi.

Hallitus palautti rajavalvonnan sisärajoille 19. maaliskuuta alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat