Lännen Media: Asiantuntija kieltäisi puukiukaat uusista taloista

Savu tupruaa omakotitalon savupiipusta Hyvinkäällä pakkaspäivänä 27. lokakuuta 2012.
Ylilääkäri Raimo O. Salosen mukaan uusilla kaava-alueilla ei pitäisi sallia puukiukaita ja varaavien takkojen pitäisi olla vähäpäästöisiä.Lehtikuva
Julkaistu 26.10.2015 03:00

MTV UUTISET – STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n asiantuntija kieltäisi puukiukaat uusilla asuinalueilla, kertoo Lännen Media.

Ylilääkäri Raimo O. Salonen perustelee kieltoa puun polttamisesta koituvilla haitallisilla hiukkaspäästöillä, jotka ovat kasvaneet voimakkaasti. Puunpolton rajoittaminen vanhoilla asuinalueilla on kuitenkin vaikeaa.

-Uusilla kaava-alueilla ei pitäisi sallia puukiukaita ja varaavien takkojen pitäisi olla vähäpäästöisiä, Salonen sanoo Lännen median haastattelussa.

THL:n mukaan haitalliset pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa vuosittain satoja ennenaikaisia kuolemia.

EU:n uusi päästödirektiivi lämmityskattiloiden ja tulisijojen osalta tulee voimaan todennäköisesti vuonna 2022, mutta saunakiukaat ovat Salosen mukaan jäämässä sääntelyn ulkopuolelle.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa