Lakko sulkee suurimman osan pankeista – Helle: "Tilanne yhä umpikujassa"

Kiista viikonlopputyöstä sulkee pankit taas 1:35

Rahoitusalaa hiertäneeseen kiistaan viikonlopputyöstä ei ole löytynyt tänäänkään ratkaisua. Valtakunnasovittelijan mukaan tilanne merkitsee sitä, että huomiselle ja ylihuomiselle kaavaillut työnseisaukset toteutuvat.

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo olevansa pettynyt tilanteeseen.

– Kaikki sovun mahdollisuudet on tällä erää haravoitu. Osapuolten näkemyserot ovat niin suuret, ettei riitaa pystytä vieläkään ratkaisemaan, Helle sanoo.

Valtakunnansovittelijan mukaan uusia sovittelutapaamisia ei ole toistaiseksi sovittu. Työriidan sovittelua jatketaan Helteen mukaan kuitenkin heti, kun edellytyksiä sille löytyy.

Näin lakko vaikuttaa

Finanssiala ry:n mukaan rahoitusalan lakolla ja ICT-alan työsaarrolla on vaikutuksia pankkien asiakaspalvelun laajuuteen.

Pankit pyrkivät turvaamaan kuitenkin lakon aikana keskeiset palvelut kuten verkkopankin, mobiilipalveluiden ja korttien toiminnan sekä maksujen välityksen.

– Asiakkaiden on tärkeä varautua, että pankit eivät voi lakon aikana taata kuitenkaan täysin häiriötöntä palvelua ja maksujen välitystä. Palveluissa voi esiintyä myös häiriöitä, ja niiden korjaamisessa voi olla viiveitä, FA:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula sanoo.

Lakko sulkee valtaosan pankkikonttoreista eri puolilla Suomea.

Lue myös:

    Uusimmat