Lentoalan työkiistaan ei saatu sopua – työnseisaukset jatkuvat perjantaina

Ilmailualan lakko sotkee Suomen lentoliikenteen taas perjantaina 2:20

Lentoalan työkiistaan ei saatu sopua. Ilmailualan Unioni (IAU) hylkäsi yöllä annetun sovintoehdotuksen, kertoo valtakunnansovittelija Minna Helle valtakunnansovittelijan toimiston sivuilla. Hänen mukaansa Airpro ja sitä edustava Palvelualojen työnantajat (Palta) olisivat hyväksyneet ehdotuksen.

– Neuvottelutilanne osapuolten välillä on ollut pitkään lukossa ja näkemykset erittäin kaukana toisistaan. Näköpiirissä ei tällä hetkellä ole, että tilanteeseen olisi tulossa muutosta nopealla aikataululla, Helle arvioi.

Helteen mukaan sovitteluprosessia jatketaan, mutta uusia sovittelutapaamisia osapuolten kanssa ei ole vielä toistaiseksi lyöty lukkoon. Hän sanoo, ettei sovittelun jatkamiselle ole juuri nyt edellytyksiä. 

– Sovittelupöytään palataan kuitenkin heti, jos tilanne muuttuu. Tavoitteena on edelleen, että riita pystyttäisiin ratkaisemaan mahdollisimman pian, sillä lentoliikenteen lakonuhat aiheuttavat ulkopuolisille vakavaa haittaa ja vahinkoa, Helle toteaa.

Mistä lentolakossa on kyse? 1:10

Työnantajapuoli pettynyt

Työnantajaa edustava Palta on pettynyt IAU:n ratkaisuun. Paltan mukaan IAU:n päätös merkitsee sitä, että riita ja lakot jatkuvat.

– Näissä olosuhteissa sovintoesitys olisi ollut tyydyttävä kompromissi pitkään jatkuneeseen kiistaan. Se (sovintoesitys) olisi rauhoittanut tilanteen ja antanut osapuolille mahdollisuuden jatkaa alan kehittämistä yhdessä, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto toteaa tiedotteessa.

Paltan mukaan sovintoesitys olisi tuonut kaksi vuotta voimassaolevan sovun. Sopimus olisi Paltan mukaan perustunut Paltan, JHL:n, Pardian ja Ammattiliitto Pron välillä jo voimassa olevaan, kilpailukykysopimuksen mukaiseen työehtosopimukseen.

Seuraava lentoliikenteen palveluja haittaava työnseisaus järjestetään todennäköisesti perjantaina kello 15–19. Työnseisaukset uhkaavat myös kolmena päivänä ensi viikolla, jos sopua ei sitä ennen saada aikaiseksi.

Lakkopäivästä miljoonatappiot Finnairille 1:55

Lue myös:

    Uusimmat