Laki ei kiellä kauneushoitoja alle 18-vuotiailta. MTV Lifestyle selvitti, minkä ikäinen voi saada kasvohoidon, kuorinnan tai geelikynnet.
MTV Lifestylen lukijoista yli 70 prosenttia myönsi värjänneensä hiuksensa ensimmäisen kerran 15-vuotiaana tai nuorempana. Tatuoinnin saa vasta 18-vuotiaana, lävistyksen taas jo 16-vuotiaana – mutta entä kasvohoidon?
Solarium on kielletty alle 18-vuotiailta. Laki ei kiellä kauneushoitoja alle 18-vuotiailta, eikä kosmetologisille hoidoille ole suositusikärajoja.
Perinteiseen kasvohoitoon ei ikärajaa
Pietarsaaren Callasta kerrotaan, että kaikki alle 16-vuotiaiden sovitaan yleensä vanhemman kanssa. Perinteiseen kasvohoitoon tai ihonpuhdistukseen ei periaatteessa ole ikärajaa.
– Nykyään tuotesarjat mahdollistavat hoidon hyvinkin nuorelle. Mutta kuitenkin ehkä jonkinlaisena suuntaviivana pitäisin murrosikää. Sitä ennen iho on lapsen ihoa eikä usein kaipaa muuta kuin kosteutusta. Tämän voi tehdä kotona esimerkiksi apteekin tuotteilla. Murrosiän alkaessa ihossa tapahtuu muutoksia, jotka yleensä vaativat kosmetologisia toimenpiteitä, vaikka ei olisikaan epäpuhtauksia, omistaja Sirpa Tiistola kertoo.
Erikoiskasvohoitoa tai voimakasta kuorintahoitoa ei tehdä alle 18-vuotiaalle ilman vanhemman suostumusta. Vahauksen ja sokeroinnin suhteen ikärajaa ei välttämättä ole.
– Kyllä karvanpoistoasiakkaan ikä kuitenkin kiipeää sinne 14–15 vuoteen vähintään, että on jotain, mitä poistaa. Alle 16-vuotiaalle en kuitenkaan tekisi intiimialueen karvanpoistoja ollenkaan. Intiimialue on jokaiselle luonnollisesti hyvin henkilökohtainen ja toimenpide on melko kivulias, joten en näe mitään järkeä tai syytä lähteä tekemään sitä nuoremmille.

