Lähteet: Lewis Hamiltonin korvaajaa etsivä Mercedes neuvotellut toisen F1-tallin kanssa – jännittävä vaihto lähellä toteutua

Mercedes on lähestynyt Williams-tallia ehdotuksella, että George Russell korvaisi koronavirustartunnan saaneen Lewis Hamiltonin Sakhirin GP:ssä Bahrainissa tulevana viikonloppuna, uutisoivat muun muassa BBC ja The Race.

Mestaritalli Mercedes tarvitsee toisen kuljettajan Valtteri Bottaksen rinnalle Sakhiriin, kun MM-voittonsa jo varmistanut Hamilton on sivussa maanantaina havaitun koronatartunnan takia. 

Lähteiden mukaan Mercedes haluaisi korvaajaksi oman suojattinsa Russelliin Williams-tallista. Ja The Racen mukaan Williams on avoin tälle idealle. 

Mercedeksen kakkosvaihtoehtona on sen virallinen varakuski Stoffel Vandoorne, joka ajoi täydet F1-kaudet McLarenilla 2017-2018. Kumpikaan ei ole ajanut Mercedeksen nykyistä W11-autoa. 

Mercedeksen tiedottaja ei ole kommentoinut spekulaatioita. The Racen mukaan päätöstä odotetaan keskiviikkona.  

22-vuotias Russell oli Mercedeksen varakuljettaja vuonna 2018 ennen kuin hän siirtyi kisakuskiksi Williamsille. Russell on myös testannut aiempia Mercedes-autoja useasti, mutta hänen kokeilemisensa kisaolosuhteissa antaisia huipputallille tärkeää tietoa tulevaisuuden kannalta.  

Jos Russell hyppää Hamiltonin autoon, brittikuskin korvaajaksi Williamsille on useita ehdokkaita. Virallinen varakuski on F2-sarjassa ajava Jack Aitken. Muita vaihtoehtoja ovat muun muassa Vandoorne, kolme kertaa Racing Point -tallin paikkaajan tällä kaudella esiintynyt Nico Hülkenberg ja Williamsin kehityskuski Dan Ticktum

Juttua korjattu klo 9.42: Jack Aitken ei ole F2-sarjassa kolmantena vaan 14:ntenä. 

Lue myös:

    Uusimmat