Lähestymiskieltoon määrätty mies tappoi ex-avopuolisonsa ja varasti tämän pankkikortit – yli 10 vuoden tuomio

Lähestymiskiellossa ollut mies tuomittiin torstaina yli kymmenen vuoden vankeuteen entisen avopuolisonsa puukottamisesta.

Henkirikos tapahtui naisen kotona Tampereen Lielahdessa viime vuoden syyskuussa. Mies oli vain kuukautta aiemmin määrätty laajennettuun lähestymiskieltoon, jolla oli tarkoitus suojella 45-vuotiasta naista ja tämän lasta.

Oikeuden mukaan mies rikkoi lähestymiskieltoa heti pari päivää sen määräämisen jälkeen. Mies oleskeli naisen asunnossa elokuussa useita päiviä, vaikka nainen pyysi häntä poistumaan. Lopulta paikalle tuli poliisipartio, joka otti miehen kiinni.

Syyskuun toisena viikonloppuna mies meni jälleen naisen kotiin ja tappoi tämän yhdellä veitseniskulla kaulaan. Veriteon jälkeen mies lähti pakoon mukanaan naisen koruja ja pankkikortit. Korteilla mies nosti satoja euroja.

Poliisi löysi naisen surmattuna sunnuntaina 10. syyskuuta. Mies etsintäkuulutettiin ja hänet tavoitettiin Nummelassa sijaitsevasta omakotitalosta seuraavana iltana.

Pitkä rikoshistoria kovensi tuomiota

Esitutkinnassa mies myönsi aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta kiisti, että se oli hänen tarkoituksensa. Mies sanoi, että osoitti naista veitsellä, mutta ei katsonut tätä kohti eikä huomannut, että veitsi osui.

Oikeus piti miehen versiota tapahtumien kulusta epäuskottavana. Oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että mies ei antanut naiselle ensiapua, vaan keräsi asunnosta tavaransa sekä naisen pankkikortit, joilla nosti automaateista käteistä rahaa yli 700 euroa.

Todistajien mukaan mies oli mustasukkainen ja oli ollut väkivaltainen naista kohtaan.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Jari Markus Kalevi Virkkulan, 35, kymmenen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen taposta, kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta, varkaudesta ja maksuvälinepetoksesta.

Oikeus kovensi rangaistusta miehen rikoshistorian takia. Virkkula oli viimeksi tuomittu joulukuussa vainoamisesta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä. Sitä aiemmin hänet oli tuomittu muun muassa useista lähestymiskiellon rikkomisista, laittomista uhkauksista ja pahoinpitelyistä. 

Lue myös:

    Uusimmat