Lahden lapsikidutuksesta syytettyjen kootut selitykset: "Meni ehkä vähän överiksi – en yleensä tee tollaista"

Lahden lapsikidutuksesta syytetty kolmikko selitteli tekojaan poliisikuulusteluissa. Kukaan ei osannut antaa mitään järkevää syytä sille, miksi 14-vuotiasta rääkättiin julmasti.

Nuorta ja pienikokoista tyttöä pahoinpideltiin tuntien ajan Lahden Kiveriössä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa ja sen liepeillä 13. joulukuuta 2021.

Teot olivat julmia ja nöyryyttäviä. Ensin tyttö kaadettiin ulkona maahan ja hänelle annettiin niin sanottu lumipesu.

Sitten väkivalta alkoi lähteä käsistä. 

Tyttö heitettiin alas mäeltä. Hänen hiuksiaan sytytettiin palamaan ja leikattiin tai ajeltiin. Hänen päälakeensa tumpattiin palava savuke. Hänen kättään poltettiin kuumaa hellanlevyä vasten ja käsivartta viillettiin suurella keittiöveitsellä. Tyttöä tökittiin veitsellä myös selkään. 

Kaiken muun ohella hänet pakotettiin nuolemaan likaista wc-istuinta ja syömään virtsaista lunta vanhempien nuorten katsoessa vierestä. 

Nöyryyttävien tekojen loppupuolella tyttö yritettiin pakottaa juomaan kloriittia. Hän sai kuitenkin syljettyä myrkyn pois suustaan. 

Osa teoista kuvattiin videolle. Videoilla tekijät retuuttavat tai komentavat lasta aggressiivisesti ja naureskelevat tilanteille.

Kaikilla oma versio

Teosta syytetään käräjäoikeudessa kahta miestä ja yhtä naista, jotka olivat tapahtumien aikaan 19- ja 18-vuotiaita. 

Syyttäjä vaatii kaikille rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta. Kolmikon kaksi vanhempaa nuorta ovat myöntäneet törkeän pahoinpitelyn. 

Syyttäjän näkemyksen mukaan kaksikko on tapahtuneesta päävastuussa, He ovat syytteessä myös 14-vuotiaan tytön ryöstöstä. 

Heille vaaditaan yli kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Tapahtuma-aikaan 18-vuotiaalle miehelle vaaditaan puolestaan ehdollista vankeutta. 

Kaikki kolme kertoivat poliisikuulusteluissa oman versionsa siitä, miksi kaikki tapahtui.

"En muista mistä me suututtiin"

Vanhempi miehistä selitti poliisille, ettei muista tarkkaan, miksi pienen tytön kimppuun alun perin käytiin. 

– Mä en muista mistä me kaikki suututtiin *** (uhrille), mutta jotenkin se oli kusettanut meitä. Heitin *** (kanssasyytetylle naiselle) puoli vitsillä, että haluun uuden puhelimen ja sitten me mentiin ulos. 

Mies vähätteli kuulusteluissa omaa osuuttaan ja kertoi, että päävastuun väkivallasta otti 19-vuotias nainen. 

Hän itse väitti vain antaneensa uhrille lumipesun ja tumpanneensa tytön päähän tupakan.

Mies väitti kuvanneensa väkivallantekoja puhelimellaan vain siksi, että voisi myöhemmin osoittaa itse olevansa vähemmän vastuussa tapahtuneesta kuin muut, jos tapahtuneesta tulisi ”jokin juttu”. 

Poliisi kysyi mieheltä, miksei tämä puuttunut 14-vuotiaan rajuun pahoinpitelyyn millään tavalla.

– En tiedä. Ei käynyt mielessä. En varmaan olisi pystynyt siihen vaikuttamaan, koska sitten *** (kanssasyytetty nainen) olisi *** (nuorempi mies) kanssa tehnyt todennäköisesti saman mulle, mies vastasi.

Mies kuitenkin soitti tapahtuneen jälkeen hätäkeskukseen ja kertoi huonovointisesta tytöstä päivystäjälle.

– Hän alkoi olemaan outo. Ajattelin, että se saattaisi kuolla siihen kloorihommaan, mies selitti poliisille.

Mieheltä kysyttiin, mitä hän ajattelee tapahtuneesta.

– Meni ehkä vähän överiksi. Se lumipesu olisi voinut olla se mihin se loppuu, hän totesi.

"Se rupesi ehdottamaan ihan sairaita juttuja"

Miehistä nuoremmilla oli poliisikuulusteluissa selkeämpi käsitys siitä, miksi väkivalta sai alkunsa. 

Hänen mukaansa vanhemmalla miehellä ja 14-vuotiaalla lapsella oli ollut aiemmin jonkinlaista "säätöä". Vanhempi mies oli kuitenkin ryhtynyt 14-vuotiaasta mustasukkaiseksi. 

– *** (vanhempaa miestä) ärsytti se, että hänen tunteitaan oli loukattu, nuorempi mies kertoi kuulustelijalle.

Myös nuorempi mies kertoi poliisille tytölle tehdystä väkivallasta. Kertomansa mukaan hän ei itse osallistunut siihen millään tavalla ja yritti kertomansa mukaan jopa suitsia tilannetta.

Nuoremman miehen tarinassa vastuu siirtyi etenkin 19-vuotiaan miehen harteille. 

– Se rupesi ehdottamaan ihan sairaita juttuja, kuten että se rupeisi pilkkomaan sen tytön sormia, mies kertoi vanhemman käytöksestä.

Nuorempi syytti vanhempaa myös teoista, jotka 19-vuotias nainen myönsi tehneensä itse.

Miesten kertomusten eroja saattaa osaltaan selittää se, että nuorempi mies seurusteli tapahtumien aikaan naisen kanssa.

Nuorukainen kertoi poliisille, ettei puuttunut tapahtuneeseen tiukemmin, koska pelkäsi ongelmia.

– En halunnut ongelmia poliisin kanssa, enkä *** (uhrin) kanssa. 

Mies väitti myös, ettei pystynyt hälyttämään apua, koska hänellä ei ollut tapahtumien aikaan käytössään omaa puhelinta. 

Mies pahoitteli tapahtunutta.

– Minulla on oikeasti paha olla tämän tapahtuman vuoksi ihan kaikkien puolesta. 

"No onhan se nyt helvetin väärin"

Teoista syytetty nuori nainen myönsi poliisille heti joitain tekojaan, mutta vähätteli tapahtumia muuten. 

Hän ei myöskään kertomansa mukaan muistanut kaikkea, saati halunnut kertoa, ketkä tekoihin osallistuivat hänen lisäkseen.

Naisella ei ollut muistikuvaa esimerkiksi siitä, miksi 14-vuotiasta alettiin höykkyyttää.

– Mä suutuin jostain, ei ole mitään muistikuvaa mistä. Ja sit mä suoraan sanoen vähän sekosin, kun leikkasin sen hiukset ja poltin sen kättä. 

Kun poliisi muistutti naista tämän tekemisistä esimerkiksi näyttämällä tälle videoita väkivallanteoista, nainen jatkoi vähättelyä.

– No vähän tein näin kädellä, nainen tokaisi kättään heiluttaen, kun poliisi kysyi, oliko nainen antanut uhrille lumipesua.

Poliisi näytti naiselle myös videota, jossa lapsen hiuksia sytytetään palamaan.

– No poltin sen hiuksia vähäsen, nainen myönsi. 

Naisen mukaan hän ei kuitenkaan ollut pääsyyllinen.

– Siinä porukassa on selkeesti joku henkilö, joka haluaa laittaa asioita mun syyksi, mitä en oo tehnyt. Mä en halua sanoa sen henkilön nimeä, koska siitä tulis selkeesti mulle isoja ongelmia, nainen perusteli. 

Poliisi tiedusteli naiselta, miten tämä itse suhtautui tapahtuneeseen.

– No onhan se nyt helvetin väärin. En yleensä tee tuollaista. En tiedä mikä meni. 

Lue myös:

    Uusimmat