Suomalaishyökkääjä Petri Kontiola on jättämässä KHL-seuransa Traktor Tsheljabinskin, kertoo venäläinen Slo-vo.ru -sivusto.
Kontiolalla on sopimusta jäljellä vielä vuosi, mutta sivusto kertoo saaneensa tiedon Kontiolan lähtöhalusta useista lähteistä. Yksi lähteistä on lähellä Traktorin seurajohtoa.
Kontiola kertoi jo kevään MM-kisojen aikaan MTV Sportille, että hänen lähtönsä Traktorista ennen sopimuksen päättymistä on hyvin mahdollista. Tuolloin hän sanoi haaveilevansa uudesta yrityksestä NHL:ssä.
30-vuotias Kontiola pelasi kaudella 2007-08 Chicago Blackhawksissa 12 ottelua, muttei onnistunut murtautumaan pysyvästi NHL-miehistöön. Hän vietti seuraavankin kauden Pohjois-Amerikassa, mutta pelejä kertyi vain AHL:ssä.
Traktor tuskin haluaa luopua Kontiolasta, mikäli hän siirtyisi toiseen KHL-seuraan. Slo-vo.ru -sivuston lähde vihjaakin, että Kontiola olisi saattanut herättää todellista kiinnostusta NHL:stä. Sivuston mukaan Traktor yrittää suostutella Kontiolan jatkamaan venäläisseurassa, koska hän on joukkueen ehdottomia kärkimiehiä ja hänen lähtönsä olisi valtava menetys. Sivuston mukaan seura aikoo keskustella Kontiolan kanssa lähipäivinä.
Kontiola on pelannut KHL:ssä jo viisi kautta ja on tehnyt 258 ottelussa 175 tehopistettä. Hän oli pudotuspelien paras maalintekijä ja pistemies kaudella 2012-13, kun Traktor eteni finaaleihin. Kontiola on saavuttanut olympiapronssia ja kaksi MM-hopeaa.
Suomessa Slo-vo.run uutisesta kertoi ensimmäisenä Yle.
Kontiola saattaa jättää Traktorin – "NHL aina haaveissa" (10.05.)