Kontiola saattaa jättää Traktorin – "NHL aina haaveissa"

Petri Kontiola
Petri KontiolaLehtikuva
Julkaistu 10.05.2014 08:01(Päivitetty 10.05.2014 08:01)

Kasperi Kunnas, Minsk

Leijona-hyökkääjä Petri Kontiolan seurajoukkue saattaa vaihtua kesken MM-kisojen.

Kontiola on pelannut kolme vuotta KHL:ssä Traktor Tsheljabinskissa. Kaksi ensimmäistä kautta toivat menestystä myös pudotuspeleissä, mutta tänä keväänä joukkueella ei ollut asiaa pudotuspeleihin. Kontiolan välit seurajohtoon ovat olleet koetuksella, vaikka suuremmalta draamalta on vältytty.

– Se on ollut ruusuilla tanssimista pari vuotta, nyt tuli meidän rakkauselämään pieni kuoppa. Toivottavasti saadaan kaikki asiat järjestykseen ja voidaan taas alkaa hommiin. En ole ovet paukkuen lähtenyt mistään tai mitään sen kummempaa, Kontiola sanoo MTV Sportille.

Koko kausi oli seuralle tuskainen. Kontiolan mukaan syy oli sekä epäonnistuneissa hankinnoissa että joukkueen huonosta asenteesta. Lopulta Traktor joutui pelaamaan Nadezhda-cupissa - eli pudotuspelien ulkopuolelle jäävien joukkueiden turnauksessa.

Traktor pelasi Nadezhda-cupissa kahdeksan ottelua, joista Kontiola oli mukana vain kahdessa.

– Siinäkin oli kaksi liikaa. Otettiin pieni palaveri seurajohdon kanssa, ja he sanoivat, että saan lähteä valmistautumaan ensi kauteen. Se oli melkein paras asia, mitä tällä kaudella tapahtui.

Seura saattaa vaihtua kesken MM-kisojen

29-vuotiaalla Kontiolalla on Traktorin kanssa ensi kauden kattava sopimus. On kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa, että Kontiola todella jatkaa siellä.

– Katsotaan tässä vähän. Venäjältä on vaikeaa päästä pois, jos jotain on sovittu. Voi olla, että sinne mennään, kun on niin alun perin suunniteltu. En oikein osaa sanoa siitä mitään. Toivottavasti tässä saisi lähipäivinä tietää, mikä on meininki. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin siellä mä olen.

Mahdollisuus kuitenkin on, että pelaat ensi kaudella jossain muualla?

– Toivottavasti, sanotaan näin.

Kontiola pelasi kaudella 2007-08 Chicago Blackhawksissa 12 ottelua, mutta läpimurto taalaliigaan jäi tekemättä. NHL on yhä hänen unelmansa.

– Ainahan se on. Vaikka sain KHL:ssä uuden elämän, niin se on aina ollut haaveissa. Amerikan-valloitukseni ei lähtenyt silloin menemään kuten itse olisin halunnut. Jälkeenpäin mietittynä olin aika rääpäle, kun lähdin silloin kokeilemaan.