Lady Gagan erikoisimmat tyylikokeilut – katso kuvashow!

Kuva: Wireimage/AOP
Näin Lady Gaga on muuttunut.MTV3/Wireimage/AOP/2010
Julkaistu 23.11.2010 08:43

Ennen kuin tämän hetken suosituimpiin laulajiin kuuluva Lady Gaga aloitti uransa, hän oli oli tummahiuksinen ja ujo Stefani Germanotta. Sen jälkeen Gagan yllä on nähty toinen toistaan erikoisempia tyylikokeiluja. Katso!

Laulajatar Lady Gaga tunnetaan sekä tämän hetken kuumimmista hiteistä että erikoisesta ja uniikista tyylistään. Mikään ei ole liian erikoista Gagalle, sillä hänet on nähty muun muassa omituisissa päähineissä, huimissa koroissa ja jopa lihapuvussa!

Lady Gagan hiustyyli on jäänyt hurjien vaatekokeilujen varjoon, mutta räväkät hiusmallit eivät ole hänelle vieraita. Hän on kokeillut muun muassa symmetristä polkkaa, keltaisia kiharoita, tummia kutreja, hauskoja rusettikampauksia ja toispuoleisia leikkauksia. Vaikka tähti onkin totuttu näkemään näyttävässä meikissä, hän on esitellyt myös hillitympää puolta itsestään.

Mikä Lady Gagan tyyleistä on sinun suosikkisi? Katso kuvashow!

Näin Hollywoodin sydäntensärkijä Johnny Depp on muuttunut – katso kuvashow!

Brad Pitt – sydäntenmurskaajasta perheenisäksi, katso kuvashow!

MTV3/Helmi

Lähde: People.com

Kuva: WireImage/AOP

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle