Lappeenrantalaisen luomukanalan kohtaloksi koitui laboratorion armoton virhe.
Kuorttisten luomukanalan yli 4000 kanaa jouduttiin lopettamaan turhaan virheellisen salmonellanäytteen vuoksi.
Kaisa ja Janne Rautakannel kertoivat tilan Facebook-sivuilla kesäkuun alussa, että heidän kanalassaan todettiin toukokuussa salmonellaepäily.
– Heti epäilyn jälkeen läänineläinlääkäri määräsi meidän munat ja kanat myyntikieltoon salmonellan leviämisen estämiseksi, he kirjoittavat Facebook-päivityksessä.
– Seurasimme kyyneleet silmissä, kun nuorten kanojen elämä päättyi liian aikaisin, päivitys jatkuu.
Tilan mukaan tilaukset olivat jäissä kolmen viikon ajan, kun kunnaneläinlääkärit ja Ruokavirasto ottivat tilalla lisänäytteitä. Tila sai puhtaat paperit toukokuun viimeisenä päivänä, ja luvan jatkaa toimintaansa.
– Myö selvitään, mutta hinta sille on kova. Osaa taloudellisista tappioista emme saa ikinä takaisin. Henkisistä puhumattakaan, tila kirjoitti Facebookiin kesäkuun alussa.
Vahinko ehti tapahtua, vaikka tautia ei ollutkaan
Tapahtumat tekivät kuitenkin täyskäännöksen, kun kesäkuussa Rautakannet saivat uuden sähköpostin ruokavirastolta.


