Lääkärit eivät huomanneet taudin uusiutuneen – 30-vuotias viiden lapsen äiti kuoli kohdunkaulan syöpään

Kohdunkaulan syöpään sairastuu Suomessa joka vuosi 150–160 naista 0:26
Videolla kerrotaan faktoja kohdunkaulan syövästä.

Skottinainen väitti aiemmin, että lääkärit eivät tutkineet häntä, vaikka häntä oli jo ennen hoidettu kohdunkaulan syövän takia. Sitten selvisi, että syöpä oli uusiutunut. Aiheesta uutisoi muun muassa The Sun -sivusto.

Skotilantilaisella viiden lapsen äiti Ashley Meehanilla, 30, todettiin syöpä vuoden 2018 toukokuussa ja hoitoprosessin jälkeen hänen todettiin parantuneen siitä joulukuussa 2018.

Nainen kuitenkin väitti aiemmin tänä vuonna Daily Record -lehdessä, että lääkärit eivät olleet huomanneet syövän uusiutuneen.

Ei tutkimuksia kivusta huolimatta

Ashley oli alkanut tuntea kipuja huhtikuussa ja mennyt lääkäriin. Hänen mukaansa hänet oli kuitenkin lähetetty kotiin särkylääkkeiden ja morfiinin kera.

Jaloissa ja virtsarakossa tuntuva kipu oli ollut niin kovaa, että hän pystyi tuskin kävelemään. Ashley kertoi käyneensä kahdesti Glasgow'ssa Queen Elizabethin yliopistollisessa sairaalassa vaivojensa takia. Hänelle ei tehty mitään tutkimuksia.

Toukokuussa syöpäjärjestössä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että syöpä oli uusiutunut.

Kuoli aatonaattona

Ashley kuoli 23. joulukuuta. The Sun -lehden mukaan hänen miehensä Peter kertoi asiasta Facebookissa. Peter oli kosinut Ashleyta joulua edeltävänä viikonloppuna sairasvuoteella lasten nähden ja nainen oli vastannut myöntävästi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– En tiedä, mitä sanoisin, mutta yritän parhaani. 19 kuukautta taistelua sisälsi ylä- ja alamäkiä ja myös tuon kauhean sairauden voittamisen viime joulukuussa. Ashleyn viimeinen toive oli, että hän saisi viettää ainakin yhden jouluaamun lapsiensa kanssa ja meidän oli ollut tarkoitus juhlia joulua päivää aiemmin, Peter oli kirjoittanut.

– Valitettavasti Ashleyn taistelu on ohi ja hän nukkui pois rauhassa kotonaan eilen illallla perheensä ja ystäviensä ympäröimänä. Sanat eivät voi kuvailla sitä, miten ihana ihminen hän oli ja niin sanoisivat kaikki, jotka hänet tunsivat.

NHS Greater Glasgow and Clyde -sairaanhoitopiiri lähetti surunvalittelunsa Ashleyn poismenon johdosta: "Ajatuksemme ovat hänen perheensä kanssa tänä vaikeana aikana.”

Varhaisoireena poikkeava verinen vuoto

Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti yleisin ja Suomessa kolmanneksi yleisin gynekologinen syöpä. Vuosittain todetaan noin 160 uutta tapausta. Noin puolet sairastuneista on alle 45-vuotiaita naisia.

Kohdunkaulan syövän kehittymisessä merkittävä tekijä on papilloomavirus (HPV) ja kondylooma naisella. Tauti todetaan gynekologisessa tutkimuksessa ja irtosolunäytteestä.

Kohdunkaulan syövän varhaisoire on poikkeava verinen vuoto, etenkin yhdynnän jälkeen. Verinen tai pahanhajuinen vuoto voi myös olla ensioire. Myöhäisessä vaiheessa saattaa esiintyä alavatsakipua, ristiselkäsärkyä ja virtsaoireita.

Lue myös:

    Uusimmat