Lääkäriliitto Räsäsen puolella: Uskomushoitoja rajoitettava lailla

Lääkäriliitto on sisäministeri Päivi Räsäsen kanssa samoilla linjoilla siitä, että luontais- ja uskomushoidot pitäisi kieltää lailla lapsilta ja vakavasti sairailta.

– Jos asiasta säädetään laki, sen tulisi olla nimenomaan tämän Ruotsin mallin mukainen, että määritellään haavoittuvat potilasryhmät ja todetaan, että uskomushoitojen antaminen näille ei ole lain mukaista, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Pälven mukaan luontaishoitoalalla on paljon toimijoita, jotka antavat vääriä lupauksia hoidon vaikuttavuudesta.

– Joskus jopa siinä määrin, että sen sairauden oikea hoito laiminlyödään, ja siitä tulee potilaalle oikeasti lisää ongelmaa, Pälve sanoo.

Tieteellinen seula on läpäistävä

Lääkäriliitto näkee luontaishoitojen sekoittamisessa lääketieteeseen monia ongelmia. Pälve ei halua puhua erikseen koululääketieteestä ja luonnonlääketieteestä.

– On olemassa vain yksi lääketiede, joka perustuu sairauksien ymmärtämiseen, diagnostikkaan ja tutkitun tiedon perusteella annettavaan hoitoon. Lääketiede kehittyy jatkuvan tutkimuksen kautta. Jos löytyy uusia hoitomuotoja, joita ei ole aiemmin lääketieteessä ollut tunnustettuna ja hyväksyttyinä hoitona, koska ei ole havaittu niissä olevan mitään vaikuttavuutta, niin sitten ne otetaan käyttöön.

Luontaishoitoja on kyllä tieteellisesti tutkittu, mutta Pälven mukaan yksittäiset tutkimustulokset eivät tee niistä vielä lääketiedettä. Niiden pitäisi pystyä käymään läpi vielä se tarkka seula, joka hoitoon perustuvalla tutkimuksella täytyy olla.

– Niin pian kuin pystyvät, se tulee osaksi lääketiedettä, Pälve toteaa.

Hyvänä esimerkkinä hän pitää akupunktiota, joka ei ollut vielä 70-luvun alussa Suomessa lääkäreiden käytössä, mutta josta myöhemmin todettiin olevan apua tietyissä kiputiloissa – ei kuitenkaan puudutuksessa leikkaustoimenpiteitä varten, kuten ensimmäisten tutkimusten perusteella luultiin.

Erilaisia luontaishoitoja

- Aromaterapia

- Homeopatia

- Kajavaterapia

- Kiinalainen lääketiede

- Ravintoterapia

- Suomalainen kansanparannus

- Taideterapia

- Trager-terapia ja Mentastics

- Vyöhyketerapia

"Hemmotteluhoitajat eivät kuulu rekistereihin"

Lääkäriliitto vastustaa jyrkästi Luonnonlääketieteen Keskusliiton ajamaa rekisteriä, jossa liiton mielestä tarpeeksi pätevät luontaishoitajat saisivat "rekisteröityneen" hoitajan tittelin.

– Jos tämmöisistä ihmisistä tehtäisiin rekisteri, joka olisi jossakin Valviralla, niin se antaisi sellaisen kuvan, että heillä olisi jokin muodollinen [lääketieteellinen] koulutus. Heillä on pääsääntöisesti – riippuen vähän alasta – hyvin risaisia koulutuksia, osalla vain itseoppimista. Ei sellaisia pidä ruveta rekisteröimään missään tapauksessa. Se olisi vakava virhe, toiminnanjohtaja Pälve painottaa.

Pälve vertaa luontaishoitoja kosmetologilla käyntiin ja muihin hemmotteluhoitoihin, joista seuraa usein raikas ja mukava olo. Siinä ei ole mitään väärää, mutta termit pitäisi pitää selvinä.

– Jos joku tuntee saavansa siitä apua, niin eivät lääkärit halua, etteivät ihmiset saisi tällaista apua hakea. Se ei paranna sairautta, mutta jos se antaa ihmiselle paremman olon, niin miksipä hän ei sitä sitten hakisi ja käyttäisi.

Pälve huomauttaa, että ihmiset ovat kautta aikojen parantuneet esimerkiksi korvatulehduksesta ennen pitkää ilman mitään hoitoakin. On luonnollista, että homeopatiahoitoja saanut potilas kokee, että apu olisi tullut nimenomaan luontaishoidosta.

Lue myös:

    Uusimmat