Laajennettu oppivelvollisuus lisäsi opojen työmäärää – näin Li Andersson vastaa heille, jotka kokevat työtaakkansa kasvaneen merkittävästi

Laajennettu oppivelvollisuus lisäsi opinto-ohjaajien työmäärää - kuinka tässä näin kävi? 10:56

Paljon kritiikkiäkin saanut laajennettu oppivelvollisuus astui voimaan elokuun alussa. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan se on lähtenyt hyvin käyntiin.

Oppivelvollisuusikää nostettiin 18 ikävuoteen ja samalla myös kaikista toisen asteen opinnoista tuli maksuttomia. Käytännössä laajennettu oppivelvollisuus on lisännyt opinto-ohjaajien työmäärää, koska juuri heidän vastuullaan on valvoa, että 16-vuotiaat hakeutuvat jatko-opintoihin.

MTV Uutisten opinto-ohjaajille teettämän kyselyn perusteella 62 prosenttia vastanneista kokee työmääränsä kasvaneen jonkin verran jo elokuun ensimmäisten viikkojen aikana.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kuitenkin sanoo laajennetun oppivelvollisuuden lähteneen hyvin käyntiin ja kuntien pystyvän ottamaan vastuuta kiitettävästi.

Lisää opinto-ohjaajia?

Suosituksen mukaan yhtä opinto-ohjaajaa kohden pitäisi olla 200 ohjattavaa. Tämä ei välttämättä toteudu kaikissa kunnissa ja oppilaitoksissa.

– Oppivelvollisuusuudistuksen yhteydessä lisättiin nimenomaan opinto-ohjaukseen erikseen osoitettua rahoitusta. Olen myöskin luvannut, että me ministeriössä selvitetään tätä tilannetta, jotta saadaan mustaa valkoisella tietoa siitä, kuinka kaukana ollaan tästä tavoitteesta, Andersson sanoi.

Anderssonin mukaan on luonnollista, että uudistuksen myötä opinto-ohjaajat kokevat työmääränsä kasvaneen jonkin verran. 15 prosenttia MTV Uutisten kyselyyn vastanneista opinto-ohjaajista koki kuitenkin työmääränsä kasvaneen merkittävästi.

Anderssonin vastaus näille opinto-ohjaajille on, ettei kenenkään työtaakka olisi tietenkään saanut kasvaa liian suureksi.

– Olemme osoittaneet lisämäärärahoja juuri siitä syystä, että kunnat voivat tarvittaessa palkata lisää opinto-ohjaajia.

Lue myös:

    Uusimmat