Laadukas lasi viimeistelee viininautinnon

Viinin ominaisuuksista saa kaiken irti, kun lasi on oikeanlainen. Silloin vaivalla valmistettu ja valittu juoma on arvoisessaan seurassa.

Hyvä viinilasi ei ole joutavaa hienostelua vaan järkihankinta kaikille viinin ystäville. Laseissa laatu maksaa, muttei välttämättä maltaita. Ammattilaisille tarkoitetut ja muut erikoislasit ovat tietysti asia erikseen.

Se, kuinka paljon viinilaseihin kannattaa panostaa, riippuu harrastuneisuudesta, sillä oikeaoppinen lasi marssittaa esiin kaikki viinin aromit. Huokeinta viiniä varten ei välttämättä maksa vaivaa hankkia laatulaseja.

Tuoksu tekee viinin

Lasin ihanneominaisuudet määrittyvät juoman luonteen mukaan. Viineissä makua, tuoksua ja väriä ei voi erottaa toisistaan. Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan ja syventävät nautintoa, kun taas väärin valittu lasi rikkoo harmonian. Kuvan Schott-Zwiesel on suunniteltu viinien parhaaksi.

– Joku on joskus sanonut, että lasin pitäisi maksaa yhtä paljon kuin viininkin, naurahtaa Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.

Tällä nyrkkisäännöllä pääsee lasiostoksilla hyvään alkuun. Mutta vaikka hinta ja laatu kulkevatkin jonkin matkaa käsi kädessä, tärkeintä on kuitenkin lasin koko, väri ja muotoilu. Pätevä viinilasi on riittävän suuri, tukevajalkainen, tulppaaninmuotoinen, kirkas ja ohutreunainen.

– Kun lasin pesä on riittävän suuri ja jalka tukeva, viinin pyörittäminen onnistuu. Se saa viinin aromit liikkeelle. Tukevajalkainen lasi on myös helppo laskea pöydälle ja pidellä oikeasta kohdasta eli jalasta, jolloin viini pysyy pidempään sopivan viileänä ja vältytään rumilta rasvatahroilta, Vilkuna perustelee.

Tulppaanimainen muoto puolestaan on tärkeä, koska se ohjaa tuoksuja nenää kohti.

– Eihän ruokakaan maistu miltään flunssassa. Lisäksi kirkkaassa lasissa näkyy viinin väri, ja ohut reuna tuntuu juodessa miellyttävältä.

Ostoksille omilla ehdoilla

Mikä sitten on riittävän iso lasi? Kuvan Riedel-punaviinilasien vetoisuus on 35 cl ja valkoviinilasien 28 cl.

Sopivan koon määrittää käytäntö: Punaviinit ovat aromeiltaan antoisampia ja tarvitsevat siksi isomman areenan loistaakseen. Valkoviinit taas ovat parhaimmillaan viileinä, jolloin isosta lasista juominen olisi kilpajuoksua ajan kanssa.

Viinilasimarkkinoiden kärkinimiä ovat Riedelin ja Schott-Zwieselin lisäksi esimerkiksi Orrefors. Näiltä kaikilta löytyy useita lasisarjoja, ja hintahaarukka on parista kympistä pariin sataan euroon per lasi.

Riedelin edullisimman sarjan Ouverturen puna- ja valkoviinilasit maksavat vajaat kolme kymppiä pari. Satsaus on varsin kohtuullinen, kun ajattelee, että lasia voi käyttää jopa vuosikymmeniä – ja nauttia koko ajan paremmasta viinistä.

Huolellinen hoito pitää hankinnat kauniina pitkään.

– Lasit kannattaa pestä mahdollisimman pian käytön jälkeen hellävaraisesti kuumalla vedellä ja pienellä määrällä tai kokonaan ilman pesuainetta.

Puna- ja valkoviinilasien lisäksi viininystävän kaapista voi löytyä kuohu- ja jälkiruokaviinilasit, mutta jos tilaa on vähän ja ote rento, pärjää hyvin, kun hankkii tietyntyyppisille puna- ja valkoviineille suunnitellut yhdistelmälasit. Niistä yksi esimerkki on kuvassa näkyvä Riedelin Vinum, joka on tarkoitettu sekä riesling-rypäleestä valmistetuille valkoviineille että Chiantin alueen punaviineille.

Toinen ääripää on viinien yksilöllisyyttä kunnioittava, täydellinen lasisto:

– Hifistelijöille on oma lasinsa jokaiselle eri rypälelajille, joten halutessaan viinilaseilla saa täyteen monta hyllymetriä, Vilkuna naurahtaa.

Teksti: Terhi Kivikoski-Hannula / Mediafocus

Kuvat: Alko, Jonas Lindström / Orrefors, SXC, Schott-Zwiesel

Lisätietoa:
www.orrefors.com
www.riedel.com
www.schott-zwiesel.com

Lue myös:

    Uusimmat