Kysely: Suomalaiset luottavat presidenttiin

Suomalaiset luottavat vahvasti tasavallan presidenttiin, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreesta kyselystä.

Kaikista vastaajista 70 ja kokoomuksen kannattajista peräti 95 prosenttia ilmaisee luottamuksensa presidenttiin. Epäluuloisimpia ovat vasemmistoliiton kannattajat, joista presidenttiin luottaa 39 prosenttia.

Säätiön tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten luottamusta yhteiskunnan eräisiin keskeisiin instituutioihin. Arvioitavia tahoja oli kahdeksan.

Toiseksi eniten kansalaiset luottivat tiedotusvälineisiin. Mediaan luotti vastaajista yli puolet eli 54 prosenttia. Eduskuntaan luotti vastaajista vajaa puolet eli 43 prosenttia ja maan hallitukseen 39 prosenttia vastaajista.

Hallituspuolueista vain kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n kannattajien enemmistö ilmaisi luottavansa hallitukseen. Vasemmistoliiton kannattajissa hallitukseen luottaneita oli jopa vähemmän kuin oppositiopuolue keskustan kannattajien joukossa.

Tutkimuksen suoritti TNS Gallup, ja haastatteluja tehtiin joulukuussa 1 079. Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat